Jatkan edelleen vuonna 1949 ensi-iltansa saaneen Prinsessa Ruusunen -elokuvan pukujen parissa. Pukuja olen päässyt tutkimaan yksityiskohtaisesti kahden eri tutkimusprojektin yhteydessä, ja kaksi niistä oli myös esillä kuratoimissani näyttelyissä Tähtien tekijät (2017) ja Filmitähtien jäljillä (2018). Prinsessa Ruususen puvut suunnitteli ja toteutuksesta vastasi Suomen Filmiteollisuuden (SF) pitkäaikainen puvustonhoitaja Fiinu Autio, josta kirjoitin aiemmassa postauksessani.
Tällä kertaa kerron toisesta Kansallisen audiovisuaalisen instituutin eli KAVIn museokokoelmaan kuuluvasta kuningattaren puvusta, joka liitettiin kokoelmaan vuonna 2014 KAVIssa toteutetun pukuprojektin tuloksena. Tällöin Yleisradio lahjoitti pukuvarastostaan useita kymmeniä SF:n vanhoja elokuvapukuja. Puvut säilytetään KAVIn kokoelmatiloissa suurissa pahvilaatikoissa ja ne on suojattu silkkipaperilla. Pukujen yksityiskohtainen tarkastelu tapahtuu aina valkoiset puuvillakäsineet kädessä. Tutkimustyössä tarvitaan niin kameraa, mittanauhaa kuin muistiinpanovälineitä, ja itseasiassa se muistuttaa kovasti haastattelutilannetta – nyt haastateltavana vain on ihmisen sijasta puku!
Kyseessä on täyspitkä, 1700-luvun rokokootyylistä inspiraationsa saanut leninki, joka on valmistettu vihreästä silkkisametista ja keltaisesta keinosilkistä.
Mirjam Novero käytti pukua alkuvaiheen kohtauksessa, jossa prinsessa Ruusunen on vielä pikkutyttö. Pukuun kuulunut kunniamerkkinauha ei ole säilynyt. (Puku näkyy elokuvassa noin kohdasta 0:47:45 eteenpäin)
Puvun yläosan leikkaus on vartaloa myötäilevä, keskeltä edestä alaspäin kapeneva. Puvussa on neliönmallinen pääntie, joka on edestä keskeltä kiinnitetty parille laskokselle. Pääntietä kiertää valkoisesta, kultakuvioisesta tekokuitukankaasta tehty, takaa korkeammaksi nouseva kaulus.
Hihat ovat puolipitkät, ja hihansuissa on samasta valkoisesta, kultakuvioisesta kankaasta tehdyt röyhelöt. Kyynärpään kohdalla ohut kultainen tiukempi koristenauha kiertää hihan ympäri. Puvun kainaloihin on ommeltu vihreästä puuvillakankaasta kolmiomaiset palat, mahdollisesti alkuperäisen kankaan kuluneisuuden takia tai hengittävyyden vuoksi. Samettinen yläosa ja samettihame on koristeltu noin kolmen hopeanvärisen paljetin ryppäillä. Jokaisen paljetin keskellä on pieni lasihelmi.
Hameosa on leveä ja vyötäröltä runsaasti rypytetty. Hame on kaksiosainen, muutoin vihreää silkkisamettia, mutta keskeltä edestä vihreä samettihame on vedetty sivulle laskoksille molemmin puolin kahdella hopeanvärisellä nauhalla.
Keskeltä avautuu etupaneeli nauhakuviolliseksi kudottua keltaista paksua keinosilkkiä. Etupaneeli on koristeltu kiinnittämällä turkoosinsinisiä paljettikukkakuvioita, vaaleansinisellä nauhalla ympäröityjä kukkakuvioita/applikaatioita sekä helmiä.
Puvun sisäosan tarkastelun avulla voidaan saada runsaasti tietoa puvun toteutuksesta ja mahdollisista muutoksista. Tämän kuningattaren vihreän puvun kiinnitys on takana keskellä pronssinvärisillä ja mustilla metallihakasilla ja lankalenkeillä, osin myös neppareilla. Puvun yläosassa, myös hihoissa, on harmaa puuvillainen tukikangas, mutta yläosan sivukappaleissa ei ole vuorikangasta.
Elokuvapukujen omistushistoriaa on usein mahdollista selvittää puvun sisäosan leimojen ja merkintöjen avulla. Tässä puvussa yläosan vasemman takakappaleeen niskassa sijaitsee SF-leiman päälle painettu STV -leima ja kankaassa myös pari muuta STV -leimaa. Keskelle taakse hakasten vierelle saumavaroihin on liimattu painettu lappu, jossa merkintä ”YLE TV1”.
Sisäpuolella keskietusaumassa on lyhyt, istuvuutta napakoittava ja sauman suorana pitävä luu, takana muotolaskoksissa on pitkät luut. Saumat on ommeltu suoralla ompelukonetikillä, mutta huolittelut tehty käsin ommellen. Vyötärönauhan vuorituksessa alareuna on ommeltu saumuritikillä. Hametta ei ole vuoritettu etupaneelin kohdalta, mutta samettinen hameosa on vuoritettu harmaalla puuvillakankaalla.
Puvun saapumiskunto on vuonna 2014 arvioitu tyydyttäväksi. Puvun helmassa ja kainaloissa on tahroja, koristeita on irronnut ja puvussa on pieniä repeytymiä, mutta kaikkineen puvun arvioidaan olevan kohtalaisen siistissä kunnossa. Materiaaleista vihreä sametti on varsin kauhtunut. Puvulle tehtiin joitain konservointitoimenpiteitä ja se huollettiin näyttelykuntoon Turun museokeskuksessa ennen Tähtien tekijät -näyttelyn avautumista huhtikuussa 2017 Turun Logomossa.
Kuva: Joanna Weckman.
Pukua on käyttöaikansa (1949–2014) varrella ennen museokokoelmaan saapumista sekä suurennettu että pienennetty. Suurentamiseen viittaavat takakappaleen saumoissa näkyvät jäljet siitä, että saumoja on päästetty. Pienentämiseen puolestaan viittaavat puvun yläosan etupuolen muutokset, joissa rintalaskoksia on ommeltu kiinteämmiksi. Sivusaumoja on pienennetty myös hakaneuloilla puvun ulkopuolelta.
Takana keskellä kiinnityksiä oli kolmessa eri kohtaa. Ensimmäisenä tulkintani mukaan alkuperäiset, siniharmaalla langalla ommellut lankalenkit, toinen lankalenkkirivistö heti sen vieressä ja kolmas ylhäältä 4 cm kapeampi kuin ensimmäiset kiinnitykset. Vyötärön siniharmaalla langalla ommellut lankalenkit, toinen lankalenkkirivistö heti sen vieressä ja kolmas ylhäältä 4 cm kapeampi kuin ensimmäiset kiinnitykset. Vyötärön kohdalla lankalenkit ovat nähtävästi pysyneet koko ajan samalla leveydellä. Nähtävästi alkuperäinen kiinnitys on kuparinvärisillä hakasilla, ja myöhemmin lisätty mustia hakasia ja mustia neppareita.
Elokuvan still-kuvaa tarkastelemalla voi myös todeta, että hihansuiden ja kauluksen pitsi on jossain vaiheessa vaihdettu, eli nykyinen kaulus ja hiharöyhelöt eivät ole alkuperäiset. Hihan alla olevat ohuempaa materiaalia olevat kappaleet ja sisäpuolelta puuttuvat sivukappaleiden vuoritukset saattavat viitata siihen, että puvun on oletettu tai todettu olevan kuuma käytössä, ja rakennetta on yritetty muokata hengittävämmäksi. Hameen helmaa ei nähtävästi ole lyhennetty, vaan se saattaa olla alkuperäisessä pituudessaan. Puvusta löytyneet hakaneulat saattavat viitata siihen, että aivan viimeiset käyttökerrat lienevät olleet avustajantehtäviä tai muita nopeassa aikataulussa toteutettuja produktioita, joissa pikaisesti on pitänyt saada henkilön ylle sopivamman kokoinen puku.
Puvun rakenteeseen liittyy mielenkiintoinen seikka, jonka viittaa siihen, että puvun materiaalia on ollut hyvin niukasti tai puku on peräti ommeltu vanhasta puvusta.
Etukappaleessa molemmin puolin pääntietä on nimittäin pääntien ja hihan istutusaukon välillä jäljet avatusta saumasta. Vuoripuolen harmaassa tukikankaassa ei ole saumaa vastaavassa kohdassa, joten samettinen etukappale on ommeltu ensin kokoon ja vasta sitten kiinnitetty tukikankaan kanssa yhteen. On siis mahdollista, että leikkausvaiheessa yläosaa ei ole kankaan määrän takia ole voitu leikata yhtenä kappaleena, vaan siihen on jouduttu liittämään erillinen pala. On myös mahdollista, että etukappale on alunperinkin leikattu vanhasta puvusta/tekstiilistä, jossa on ollut vanha avattu sauma kyseisessä kohdassa.
Tällaiset merkit toteutuskäytännöistä tuottavat arvokasta pukuaineistoon pohjaavaa tietoa, joka tukee kirjallisia mainintoja materiaalien kierrättämisestä.
Ensi kerralla kerron kolmannesta Prinsessa Ruusunen -elokuvasta säilyneestä puvusta, joka onkin itse pienen Ruususen eli lapsinäyttelijä Pikku-Annikan käyttämä puku. Tervetuloa jatkamaan tarinaa kanssani!
Kuva: Joanna Weckman