Pukusuunnittelu

Työskentelen usein kierrätettyjen vaatteiden ja kankaiden kanssa, jotka ovat mielestäni ilmaisevampia kuin uudet materiaalit. Ekologisen aspektin lisäksi kierrätysmateriaaleilla on jo omat tarinansa, muistinsa ja menneisyytensä, jotka luovat pukuihin kiinnostavaa kerroksellisuutta. Vaatetushistoriaan liittyvän kiinnostukseni takia myös epookkipukusuunnittelu ja historiallisilla piirteillä leikittelevät anakronistiset puvustukset ovat erityisen lähellä sydäntä.

Kierrätysmateriaaleista valmistetut epookkipuvut musiikkinäytelmään Hullu Prinssi 2.1 – eli totuus siitä kuinka haarukka tuli Suomeen
/ Period costumes made from recycled materials for the Crazy Prince or the Truth of how the fork came to Finland (2021).
Kuva / Photo: Iiro Pekonen.

Jo lapsuudessa alkanut innostus vaatetushistoriaan ja teatteriin vei ensin lukion jälkeen opiskelemaan maskeeraajaksi, ja sen jälkeen Taideteollisen korkeakoulun Vaatetussuunnittelun osaston opiskelijaksi. Saman aikaan pääsin Kansallisoopperaan pukuassistentiksi.

Vuodesta 1996 eteenpäin olen työskennellyt freelancer-pukusuunnittelijana ja yleensä myös maskeerauksen suunnittelijana teatteri-, ooppera- ja tanssiproduktioissa yhteistyössä esim. Lilla Teaternin, Kansallisoopperan, Ooppera Skaalan, Teatteri Avoimet Ovet ja Petri Kekoni Companyn kanssa. 

Viimeisimpiä pukusuunnittelutöitäni ovat olleet Petri Kekoni Companyn kanssa ensi-iltansa 2018 saanut Möhkäle – Erratic Block ja sen versio Sörnäistenniemen Möhkäle (2019), Kangasalan lukion ammattilaisjohtoinen Hullu Prinssi –  eli totuus siitä kuinka haarukka tuli Suomeen (2019 ja 2021), ja Gabriela Ariana Kollektiivin kanssa toteutettu Syntyihin syvihin (2021).

Prosessikuva / Work in progress. Syntyihin syvihin –  Depths of the Origin (2021), Gabriela Ariana Kollektiivi.
Kuva / Photo: Joanna Weckman

COSTUME DESIGN

As a costume designer, I prefer working with recycled clothing and materials, which I find more expressive than pristine materials. In addition to the ecological aspect, I have special interest on dress history, so both period costume design as well as anachronistic costuming mixing historical and modern features is close to my heart.

With passion for dress history and theatre already since the early childhood, after high school I continued to study make-up art and special effects. Working as a make-up artist for film and commercials, I was then accepted to study in the Fashion department at UIAH, University of Industrial Arts in Helsinki. Still a student, I started my career first as a costume assistant at the Finnish National Opera and Ballet.

Since 1996, I have designed costumes and make-up for theatre, opera and dance, working as a freelance costume designer in co-operation with e.g. Lilla Teatern, Finnish National Opera, Ooppera Skaala, Teatteri Avoimet Ovet and Petri Kekoni Company


Vierasperäisiä muunnelmia / Variations of foreign origin (2017). Petri Kekoni Company. Kuva / Photo: Pasi Orrensalo.

My latest works include dance production Möhkäle – Erratic Block (2018) and version Möhkäle by the sea (2019) with Petri Kekoni Company and educational music theatre production Hullu Prinssi – Crazy Prince or the truth of how the fork came to Finland  for the Kangasala High school (2019 and 2021) as well as dance production Syntyihin syvihin – Depths of the Origin (2021) with Gabriela Ariana Collective.

Kierrätysmateriaaleja pukusuunnittelukäytössä / Recycled clothing used as material for costume design, Syntyihin syvihinDephts of origin (2021).
Kuva / Photo: Joanna Weckman