Pula-ajan unelmia IV: Prinsessa Ruusunen (1949)

Jatkan edelleen vuonna 1949 ensi-iltansa saaneen, Suomen Filmiteollisuuden (SF) tuottaman, Edvin Laineen ohjaaman Prinsessa Ruusunen -elokuvan pukujen parissa. Prinsessa Ruususen puvut suunnitteli ja toteutuksesta vastasi Suomen Filmiteollisuuden (SF) pitkäaikainen puvustonhoitaja Fiinu Autio, josta kerroin aiemmassa postauksessani. Olen päässyt tutkimaan pukuja yksityiskohtaisesti kahden eri tutkimusprojektin yhteydessä. Aiemmin esittelemäni kaksi kuningattaren eli näyttelijä Mirjam Noveron pukua ovat …

Pitkä matka museoesineeksi II

Näyttämö- ja elokuvapukuja ei aina ole pidetty tärkeinä ja säilyttämisen arvoisina, ja monet esiintymiskäytössä olleet puvut ovat voineet päätyä vaikkapa varastotilojen ahtauden vuoksi esimerkiksi pukukirppiksille, kuten olen kertonut parissa edellisessä postauksessani. Silti jotkut puvut ovat säilyneet ja päätyneet parhaassa tapauksessa museokokoelmiin. Miten viisi pukua Suomen Filmiteollisuuden (SF) elokuvasta Tanssi yli hautojen (1950) päätyi museokokoelman osaksi …