Pitkä matka museoesineeksi I

Viime kerralla mainitsin Yleisradion puvustoon päätyneet elokuvapuvut, ja miten suuret suomalaiset elokuvayhtiöt, kuten Suomen Filmiteollisuus (SF) ja Suomi-Filmi lopettivat laajan elokuvatuotantonsa 1960-luvun alussa ja pukuvarastoja myytiin YLElle. Kuutisen vuotta sitten pääsin toteuttamaan kaksi tutkimusprojektia, Menneisyyden kosketus – Touching the Past (Suomen Akatemia & Aalto-yliopisto 2015–2016) ja Lähikuvassa puku (Wihurin säätiö 2016–2017), joissa tutkin mm. silloisen Elävän kuvan museon, nykyisen Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) museokokoelmaan kuuluvia pukuja. Kuten edellisen postaukseni Mainostelevision kirppikselle päätyneiden pukujen, myös näiden pukujen matka museokokoelmaan oli ollut aika pitkä ja mutkikas.

Puvut ovat olennainen osa elokuvakerrontaa, mutta usein ne jäävät näkymättömäksi, pukuihin ei kiinnitetä huomiota tai arvosteta niitä tarpeeksi. Esimerkiksi jo 1940-luvulta jaettujen Jussi-palkintojen kategoriaksi pukusuunnittelu pääsi vasta lähes 50 vuotta myöhemmin, 1990-luvulla. Kuitenkin elokuvien puvuilla luodaan mielikuvia, rakennetaan roolihahmon identiteettiä, menneisyyttä ja nykyhetkeä, mielentilaa, tavoitteita ja pyrkimyksiä. Puvut tekevät näkyväksi kulloisenkin ajan estetiikkaa, ihanteita ja arvoja ihan samalla tavalla kuin muutkin taiteelliseen työhön liittyvät osa-alueet: ohjaus, lavastus, näyttelijäntyö, kuvaus, leikkaus jne.

Puvut ovat lisäksi myös usein ainoita konkreettisia, käsinkosketeltavia esineitä, jotka jäävät jäljelle elokuvan kuvauksista. Kun kuvaukset ovat ohi, lavastuselementit pääsääntöisesti puretaan, usein anonyymi rekvisiitta palaa varastoon ja uudelleenkäyttöön. Esiintyjille suunnitellut, hankitut ja valmistetut puvut jäävät jäljelle. Osa puvuista säilytetään pukuvarastoissa, niitä ehkä käytetään useampaan otteeseen. Osa on alunperinkin lainattuja, ja ne palautetaan omistajilleen. Osa katoaa, tuhoutuu tai unohtuu varaston uumeniin. Osa myydään tai annetaan eteenpäin. Jossain vaiheessa, jotkut harvat puvut saattavat päätyä museokokoelmiin. Välillä niistäkin kontekstitiedot ovat matkan varrella kadonneet.

Olennainen osa nykyaikaista museotyötä on, että esine kyetään asettamaan kontekstiinsa, joten tunnistetiedot ovat äärimmäisen tärkeitä. Ilman niitä esineiden merkitys on vähäinen ja esimerkiksi tutkimus- ja näyttelykäyttö on hyvin vaikeaa. Pukuja ei kuitenkaan aina ole pidetty kiinnostavana tai edes tärkeänä, museokokoelmiin kerättävänä aineistona.

Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Tanssi yli hautojen (1950) Siiri Angerkosken (rouva Möllersvärd) käyttämä naisen epookkipuku.
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI). Kuva: Joanna Weckman.

Viime postauksessani mainitsin myös KAVIN museokokoelmaan kuuluvat Suomen Filmiteollisuuden elokuvan Tanssi yli hautojen (1950) puvut, jotka valitsin mukaan oman tutkimukseni aineistoksi. Yksi tutkimusaineistoni puvuista oli siis tämä, elokuvassa Siiri Angerkosken (rouva Möllersvärd) käyttämä naisen empiretyylinen epookkipuku. Valokuvan perusteella puvun kanssa on elokuvassa käytetty kaulalla höyhenpuuhkaa. Täyspitkä empirelinjainen kokoleninki on ommeltu laskeutuvasta, mahdollisesti puuvillakreppikankaasta, jossa violetilla pohjalla on pieniä hopeanvärisiä pilkkuja säännöllisin välimatkoin. Yläosassa pilkkujen väleihin on ommeltu hopeanvärisiä paljetteja. Kankaan kuviointi on maalattu, mutta niin säännöllinen, että on vaikea uskoa, että se olisi itse tehty. Todennäköisesti samaa kangasta on käytetty samassa elokuvassa myös toisessa Siiri Angerkosken puvussa, joka näkyy museotietueen valokuvissa.  

Hiha Siiri Angerkosken (rouva Möllersvärd) käyttämästä puvusta. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI). Kuva: Joanna Weckman.

Puvussa on puolipitkät kahden kappaleen hihat, jotkaovat kyynärpään kohdalta kiinteämmät ja ylempää hihan pyöriölle sivusaunoihin poikkilaskostetut. Hihan kaavoitus on tyylillisesti voimakkaasti 1940-lukua eikä 1800-luvun alkua, johon elokuvan tarina sijoittuu.

Kaarevaa pääntietä ympäröi kermanvalkoinen pitsi, joka on todennäköisesti alkuperäinen. Vyötärösaumaa kiertää harmaanvalkoinen samettinauha, jossa edessä rusetti.

Puvun takaosa. Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Tanssi yli hautojen (1950) Siiri Angerkosken (rouva Möllersvärd) käyttämä naisen epookkipuku. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI). Kuva: Joanna Weckman.

Puku avautuu takaa keskeltä. Puvun vasemmanpuoleisessa takakappaleessa on Suomen Filmiteollisuuden käyttämä SF -leima, jonka päälle ja sivulle on leimattu useita (Suomen Television) STV -leimoja. Leimojen alle jääneestä numerosarjasta ei saa selvää.

Puvun kiinnitys tapahtuu mustilla metallihakasilla ja lankalenkeillä, joita on kahdessa rivissä. Toiset lenkit mahdollistavat puvun yläosan ympärysmitan pienentämisen noin 2 cm:llä. Puvun yläosassa tukikangas on valkoista puuvillakangasta, hihoissa rusehtavaa verkkomaista kangasta, ehkä tarlataania. Puvussa ei ole käytetty luita.

Lähikuva helmasta puvun sisäpuolelta. Kuva: Joanna Weckman.

Pitkät saumat on ommeltu suoralla ompelukonetikillä ja huoliteltu käsin yliluottelemalla tai ei lainkaan.

Pukua ei ole kaavoituksellisesti muuteltu, mutta hameen helmaa on jossain vaiheessa lyhennetty laahuksesta harsimalla se ylös, mutta alkuperäisen helman taite ja ompeleet ovat jäljellä.

Puvun saapumiskunnoksi on arvioitu hyvä, kangas on kuitenkin haalistunut.

Miten tämä puku ja neljä muuta samasta elokuvasta päätyivät museokokoelman osaksi? Tarina jatkuu ensi kerralla, tervetuloa mukaan seuraamaan!