Espoo-aiheinen sarjani on edennyt neljänteen osaansa, ja koska nyt tammi-helmikuussa elämme itseasiassa perinteistä karnevaaliaikaa, joka huipentuu laskiaiseen, päätin kirjoittaa naamiaisista. Näin joulun jälkeisinä aikoina on järjestetty etenkin naamiaisjuhlia, joita aiemmin kutsuttiin ”maskeradeiksi”. Kulttuurihistorioitsija Sven Hirnin mukaan maskeradit olivat Helsingissä 1800-luvulla etenkin säätyläisten suosiossa, ja niitä järjestettiin jokaisen ”sesongin” aikana Seurahuoneella ainakin pari kertaa. Näihin maskeradeihin sai ostaa lippuja, ja tuotto käytettiin muun muassa hyväntekeväisyystarkoituksiin. Myös yksityisiä juhlia järjestettiin, ja niistä on jäänyt merkintöjä esimerkiksi päiväkirjoihin ja kirjeisiin. Esimerkiksi teatterintutkija (ja teatterinjohtaja Vivica Bandlerin äiti) Ester-Margaret von Frenckell on selvittänyt 1800-luvun alkupuolen seuraelämää Helsingissä, jonne seuraelämä paljolti keskittyi. Hän kuvailee esimerkiksi tammikuun lopulla 1831 kreivitär Emilie Mussin-Pushkinille järjestettyjä yllätysnaamiaisjuhlia, johon osallistui kaupungin hienostoa pukeutuneena muun muassa amatsoneiksi, talonpojiksi, maureiksi, paasheiksi, hovinaisiksi ja vanhoiksi eukoiksi. Mukana juhlimassa oli tietysti myös kreivittären sisar Aurora Stjernvall, jonka tunnemme Espoossa sijaitsevan Träskändan kartanon Aurora Karamzinina.
Pukututkijalle naamiaisasut ovat kiehtova aihe, joissa yhdistyy vanhaa kansanomaisempaa vuotuisjuhlaperinnettä, teatteria, säätyläistön ja sittemmin ihan kaikkien yhteiskuntaluokkien juhlaperinteitä. Naamiaisten on esitetty alun perin kehittyneen Firenzessä, Lorenzo di Medicin (1449–1492) hovissa. Ne levisivät 1500-luvulla Englantiin, Ranskaan sekä muihin eurooppalaisiin hoveihin ja vähitellen laajemmin yläluokkien huviksi.
Taidehistorioitsija Anna Kortelainen on kertonut 1800-luvun lopulla Pariisissa asuneiden suomalaisten taiteilijoiden innokkaasta osallistumisesta naamiaisjuhliin mm. Naamiaisia, sirkushuveja ja katutaidetta -julkaisussa (2016). Hänen mukaansa helmikuussa 1879 järjestetyissä Valhalla-juhlissa ”kaikkein villein asu oli Ville Vallgrenilla (1855–1940)”. Nuori Albert Edelfelt kirjoitti (sittemmin Leppävaaran Ruukinrannassa asuneen ja työskennelleen) kuvanveistäjä Vallgrenin asusta seuraavasti: ”Ville Wallgren oli pukeutunut bébéksi [vauvaksi], ja asu oli erittäin hyvä – kaula-aukko oli syvään uurrettu, kasvot oli maalattu, ja hänellä oli biberon (tutti), pienet tossut jne. Ihmettelen, ettei hän vilustuttanut itseään, hänen asunsa näytti niin äärettömän köykäiseltä.” Myöhemmin Leppävaarassa asuessaan Ville Vallgren järjesti varmasti hulvattomia juhlia, joissa hän ja vieraat pukeutuivat naamiaisasuihin. Tarinan mukaan eräissä juhannusjuhlissa Vallgren tanssi espanjalaisen flamencotanssin pukeutuneena vaimonsa, kuvanveistäjä Viivi Paarmio-Vallgrenin leninkiin ja hattuun. Useita Viivi Paarmio-Vallgrenin vaatteita kuuluu Espoon kaupunginmuseon kokoelmiin, ehkäpä juuri nämä tarinankin vaatteet?
Espoo on tunnettu kartanoistaan, ja niissä vietettiin iloista seuraelämää. Esimerkiksi Kilon kartanossa järjestetyistä naamiaisjuhlista on säilynyt hauskoja valokuvia. Espoon kaupunginmuseon kokoelmissa on säilynyt myös joitain espoolaisissa naamiaisissa ja mahdollisesti kotiteatteriesityksissä käytettyjä rooliasuja, joita olen päässyt katsomaan. Esimerkiksi Kauklahdessa sijaitsevasta Espoonkartanosta on säilynyt ainakin viisi Ramsayn suvun käytössä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella ollutta naamiais- ja/tai roolipukua. Kahta näistä on todennäköisesti käytetty noin 1909–1930 -välisenä aikana ja ne muistuttavat kovasti samaan aikaan esimerkiksi Kansallisteatterissa Suomen muinaishistoriaa kuvanneissa, usein Kalevala-aiheisissa tai keskiaikaan sijoitetuissa näytelmissä käytettyjä asuja.
Kaksi muuta, noin vuosille 1895–1910 ajoitettua Espoonkartanosta peräisin olevaa asua henkivät sitten keveämpää harlekiini-henkistä maailmaa, joka oli hyvin suosittua 1900-luvun alkuvuosina. Toinen on vaaleansinisestä puuvillasta ja punaisesta satiinista valmistettu, kulkusin koristeltu leninki, toinen taas punaisin puuvillasatiinisydämin koristeltu harsomaisesta puuvillakankaasta valmistettu leninki. Tämä sydämin koristeltu puku oli kokoelmavierailuni aikaan juuri saapunut museon kokoelmiin. Konservoituna se näyttääkin sitten jo aivan erilaiselta!
Ensi kerralla jatkan espoolaisten naamiaisasujen parissa ja tutustumme erääseen hyvin kiinnostavaan daamiin!