Jatketaan pukusuunnittelijoiden parissa! Viimeksi kerroin lähes tuntemattomaksi jääneestä lahjakkaasta, mutta ikävä kyllä elämänhallintansa menettäneestä ja siksi teatterikentältä kadonneesta herra Kilvestä, tällä kertaa esittelyvuorossa on ensimmäisiä Suomessa ammattimaisesti työskennelleitä pukusuunnittelijoita, jonka jälkiä olen seuraillut eri yhteyksissä noin vuodesta 2004 saakka. Martha Neiglick-Platonoff (1889–1964) eli poikkeuksellisen tapahtumarikkaan elämän, ja hänet tunnetaan monipuolisena puku- ja lavastussuunnittelijana, taide- ja muotokuvamaalarina sekä ikonimaalarina.
Martha Neiglick syntyi Helsingissä syyskuun lopulla 1889. Hänen isänsä oli teatteri- ja kirjallisuuskriitikko, kokeellisen psykologian uranuurtaja, monipuolinen kulttuurivaikuttaja Hjalmar Neiglick. Marthan äiti Hélene o.s. Lupander oli taiteilija Helene Schjerfbeckin serkku äidin puolelta, ja taiteilija ikuistikin serkkunsa maalaukseen rokokoopukuisena naisena.
Hjalmar Neiglick kuoli Marthan ollessa vain kahden kuukauden ikäinen. Isän kuoleman jälkeen äiti avioitui uudestaan, ja uudesta liitosta syntyi kaksi pikkusiskoa. Martha oli taiteellisesti lahjakas, ja viisitoistavuotiaana hän aloitti Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, jossa hän opiskeli kaksi vuotta 1904–1906. Kansallismuseon esinekokoelmista löytyy Martha Neiglickiin liittyvä kuriositeetti tuolta ajalta: naamiaispuku, jota hän on käyttänyt lehdistön juhlassa 1906. Pukuun on painettu Helsingfors Posten -lehden numero joulukuulta 1905! Suomen Taiteilijaseuran matrikkelitietojen mukaan hän opiskeli myöhemmin vielä vuosina 1911–12 Kööpenhaminassa ja vuonna 1913 Pariisissa.
Syksyllä 1915 Martha Neiglick avioitui merikapteeni Igor Stepanovitsch Platonoffin kanssa ja heidän poikansa Stephan syntyi tammikuussa 1917. Aika oli levotonta. Sukututkimussivusto Geni kertoo, että merikapteeni Platonoff palveli I maailmansodan aikana Itämeren laivastossa, pakeni vallankumouksellisia merimiehiä Helsingin satamassa, ja palveli tämän jälkeen Mustanmeren laivastossa. Tässä vaiheessa Martha ja pieni Stephan seurasivat häntä uuteen asemapaikkaan. Venäjän sisällissodan aikana vuodesta 1919 eteenpäin Igor Platonoff avusti Venäjältä länteen – todennäköisesti Turkin satamiin – vallankumousta pakenevia pakolaisia. Vuonna 1921 Martha sai yllättäen tiedon, että hänen puolisonsa oli kuollut sydänkohtaukseen. Vain 34-vuotias Igor Platonoff haudattiin Gallipoliin. Sitä, miten leskeksi jäänyt 32-vuotias Martha ja pieni Stephan pääsivät takaisin Suomeen, ei tiedetä.
Martha Neiglick-Platonoff teki joitain vuosia myöhemmin tiettävästi ensimmäisen puku- ja lavastussuunnittelutyönsä Svenska Teaternissa joulukuussa 1926 ensi-iltansa saaneeseen Glada änkan eli Iloinen leski -operettiin.
Tämän jälkeen hän jatkoi suunnittelijana Svenska Teaternissa, ja vuodesta 1932 eteenpäin myös Suomalaisessa Oopperassa, jossa hän suunnitteli pukuja ja lavastuksia operetteihin, baletteihin ja oopperoihin. 1930-luvulla hän suunnitteli lavastuksen ja puvut ainakin kahteen Viipurin kaupunginteatterin operettiin ja vuonna 1941 myös Suomi-Filmin elokuvaan Poretta eli Keisarin uudet pisteet.
Jatkosodan aikana Martha Neiglick-Platonoffia kohtasi jälleen suuri suru, kun hänen ainoa poikansa, luutnantti Stephan Platonoff kaatui 27-vuotiaana Ihantalan taistelussa kesäkuun lopulla 1944.
Tähän mennessä olen löytänyt 60 Martha Platonoffin suunnittelemaa produktiota vuosilta 1926–1958. Nähtävästi hänen viimeiseksi työkseen jäi Suomalaisessa Oopperassa maaliskuussa 1958 ensi-iltansa saanut kolmen baletin kokonaisuus, jossa nähtiin teokset Kutsumaton ja La Valse sekä ensimmäinen näytös baletista Don Quijote.
Liityttyään ortodoksisen kirkon jäseneksi vuonna 1948 Martha Neiglick-Platonoff alkoi maalata ikoneita, joita on säilynyt useissa ns. jälleenrakennusajan pyhäköissä, muun muassa Äänekosken tsasounassa, Profeetta Eliaan tsasounassa Juukassa sekä Pyhän Kolminaisuuden tsasounassa Valtimolla
Martha Neiglick-Platonoff kuoli 75-vuotiaana Helsingissä vuonna 1964. Hänen muistonäyttelynsä järjestettiin Strindbergin taidesalongissa keväällä 1965. Näyttelystä Teatteri-lehden 1/1966 -numeroon kirjoittanut, muun muassa pukusuunnittelijana työskennellyt Ritva Karpio kritisoi sitä, ettei näyttelyssä ollut esillä yhtään pukuluonnosten pohjalta toteutettua pukua eikä myöskään esityskuvia. Lisäksi pukuluonnoksista puuttuivat teostiedot. Karpio oli kuitenkin käynyt Kansallisoopperan puvustossa tutustumassa Platonoffin suunnittelemiin pukuihin ja kiitteli Platonoffin erinomaista pukutajua. Hänen mukaansa Platonoff oli ollut Euroopassa yleisesti vallalla olleiden tyylivirtausten kultivoitunut toteuttaja, jonka töitä ryyditti hienoinen itämaisuus, jota hän piti ehkä Martha Platonoffin ominaisimpana taiteilijapiirteenä. Karpio mainitsi ihaillen, etteivät Platonoffin yksityiselämässään kokemat vaikeudet näkyneet hänen töissään negatiivisena vaikutuksena, vaan pikemminkin Platonoffin töissä säilyi ”kepeä, siro ote, jota ei voi olla ihmettelemättä ja ihailematta.”
Martha Neiglick-Platonoffista olen kertonut muun muassa ”Pukusuunnittelun pioneereja” -artikkelissa (2005), Unelmien kuteita -näyttelyjulkaisussa (2015) sekä artikkelissa ”Ajatuksesta puvuksi” kirjassa Se alkoi joutsenesta – sata vuotta arkea ja unelmia Kansallisbaletissa (2021).
pronssikautisella haudalla Vårdössa Ahvananmaalla vuonna 1913. Kuva: Museovirasto, Finna.fi. CC BY 4.0.