Miksi säästämme joitain esineitä? Miksi juuri ne ovat tärkeitä? Usein nämä säästettävät esineet liittyvät tärkeisiin tapahtumiin ja ihmisiin elämässämme. Niiden materiaalinen arvo ei välttämättä ole suuri, mutta ne toimivat eräänlaisina aikakoneina, joiden avulla yhtäkkiä mieleen tulee arjessa lähes unohdettuja tunteita ja tapahtumia. Kun Villa Elfvik siirtyi Espoon kaupungin omaisuudeksi vuonna 1985, Espoon kaupunginmuseon kokoelmiin päätyi niin huonekaluja, koriste-esineitä kuin vaatetustakin, joiden joukossa puolestaan oli talon asukkaiden arki- ja juhlavaatteita, palvelusväen työvaatteita kuten esiliina, ja useita naamiaisasuja. Juhlavaatteista oli säilytetty muun muassa vapaaherratar Elvira Standertskjöldin keltainen Magasin du Nord -muotiateljeen valmistama silkkipuku, joka yllään hän poseerasi taiteilija Eero Järnefeltin vuonna 1896 maalamassa muotokuvassa (puvun konservoinut Emma Klemettilä on kirjoittanut puvusta opinnäytteensä). Vaatteiden joukossa on myös miesten liivejä, joiden on arvioitu olevan peräisin 1890-luvulta, sekä Emil Standertskjöldin käyttämä espanjalaistyylinen naamiaisasu kaikkine osineen. Elvira siis säästi vuonna 1900 kuolleen puolisonsa vaatekappaleita, joilla oli hänelle varmasti suuri tunnearvo.
Espoon kaupunginmuseo. Kuva: Anja Aalto, Ekm. Finna.fi.
Juuri vuosi 1896 oli merkittävää aikaa Elviralle. Samana vuonna ostettiin Bredvikin myöhemmin Villa Elfvikiksi nimetty tila. Samalta vuodelta ovat peräisin myös kaksi erityisen hienoa naamiaispukua Espoon kaupunginmuseon kokoelmassa. Pääsin katsomaan näitä pukuja tarkemmin jokunen vuosi sitten, enkä ollut uskoa silmiäni. Valkoisesta ja punaisesta silkistä, punaisesta silkkisametista ja kullanvärisestä nauhakoristelusta valmistetut Herttakuningattaren ja -kuninkaan puvut ovat uskomattoman hyvässä kunnossa. Usein juuri silkin säilyvyys on haastavaa, ja esimerkiksi vanhat silkkiset näyttämöpuvut ovat pääsääntöisesti kärsineet vuosien varrella suuresti. Käytettiinkö näitä pukuja vain kerran? Sitä emme tiedä, mutta avain naamiaisjuhliin on säilynyt Emil Standertskjöldin herttakuninkaan asun liivissä, johon on kiinnitetty pieni tiketti, todennäköisesti merkki suoritetusta pääsymaksusta. Espoon kaupunginmuseon kokoelmatiedoissa puvuista kerrotaan seuraavasti:
”Pari on ommeltu tiettävästi Albert Edelfeltin piirustusten mukaan. Elvira ja Emil Standertskjöld olivat pukeutuneet asuihin vuonna 1896 Helsingin Seurahuoneen naamiaisissa, missä järjestettiin juhla Nylands nationin ylioppilasosakuntatalon hyväksi.”
Tieto on peräisin Espoon kaupunginmuseon vuonna 1986 Villa Elfvikistä tekemästä näyttelyjulkaisusta, jossa mainitaan tarkemmin myös juhlapäiväksi päivämäärä 1. marraskuuta, että muut vieraat esittivät toisia pelikortteja, ja että Hufvudstadsbladetin ilmoituksessa kerrottiin, että juhlissa tanssittiin muun muassa kotiljonkia. Yhteys Edelfeltiin oli tietysti erityisen kiinnostava. Oliko kuuluisa, tiettävästi naamiaisjuhlista kyllä itse kovin kiinnostunut taiteilija suunnitellut myös pukuja? Blogini Espoo-projektia varten halusin tietää lisää näistä juhlista, ja ryhdyin selvittämään asiaa Kansallisarkiston digitoidun lehtiarkiston avulla.
3.11.1896 Hufvudstadsbladet kirjoittaakin otsikolla ”Festligheterna för nyländska nationshusfonden” useista juhlallisuuksista, joita osakuntatalon rahankeruuta varten oli järjestetty viime päivinä, ja etenkin lauantaina Seurahuoneella. Juhlan koristelua kukka-asetelmineen ja sähkövaloineen kehuttiin. Opiskelijat vetivät saliin kukkaisvaunut, joissa elävän kukkakimpun muodostivat viisi nuorta neilikoiksi pukeutunutta naista. Lopulta kaksi ylimpään sosieteettiin kuuluvaa lumineitoa ”snöflickor” aloittivat lumipallo- ja konfettisodan, jossa ei piitattu frakeista ja vaaleista tanssiaispuvuista, vaan ilonpito jatkui polkan, masurkan ja valssin tahdissa, ”och man var allmänt öfverens däröm att ej på länge har varit med om en så lyckad fest.”
Juhlat kuulostivat oikein hienoilta ja onnistuneilta, ja osa ohjelmanumeroiden esiintyjistä oli selvästi ollut pukeutunut roolipukuihin, mutta artikkelista ei saanut käsitystä, että kyseessä olisi ollut naamiaisjuhla eikä pelikorttipukuja mainittu – ja miten ne olisivat sopineet kokonaisuuteen? Muita kuvauksia nähtävästi useiden päivien ajan vietetyistä juhlallisuuksista kerrottiin myös 31.10. Hufvudstadsbladetissa, eikä niissäkään kerrottu naamiaisjuhlista mitään.
Kuva: Joanna Weckman,
Päätin katsoa valokuvia naamiaispuvuista uudestaan. Emil Standertskjöldin herttakuninkaan asun liiviin kiinnitetyssä tiketissä oli juhlan päivämäärä, joka Finna.fi -sivun kokoelmatiedoissa onkin 2.11. Mutta Nylands Nationin juhlathan järjestettiin 1. marraskuuta…
Katsoin kuvaa tarkemmin. Päivämäärä on merkitty 2. II. Roomalainen numero II kuukauden merkitsemisessä on erehdyttänyt aiemmin tulkitsemaan numeroksi 11, ja todellinen päivämäärä onkin 2. helmikuuta 1896!
Helmikuun alku tuntuikin paljon sopivammalta ajankohdalta järjestää naamiaiset alkuvuoden karnevaaliaikaan, mutta löytyisikö löydölleni tukea sanomalehtiaineistosta?
Löytyi! Hufvudstadsbladet 3.2. 1896 uutisoi Seurahuoneella edellisenä päivänä järjestetyistä ruotsinkielisen kansankoulutuksen hyväksi järjestetyistä arpajaisista ja suurista naamiaisjuhlista, joissa oli ollut peräti 1400 osanottajaa. Salonki oli koristeltu kukkaköynnöksin ja lipuin, ja salin pilarien välissä riippui valtavan kokoisia nauhoin ja rusetein koristeltuja kukkakoreja. Suuressa ruokasalissa oli myyntipiste, jossa saattoi ostaa ei ainoastaan konfetteja ja serpenttiinirullia, vaan jopa paperista ja kankaasta valmistettuja naamiaisasuja. Moni alkuillan vierailijoista oli kuitenkin saapunut tavallisessa asussa ilman naamiota, ja juhlan kuvailija kirjoittaakin, miten jotkut pahanilmanlinnut jo epäilivät, että näistä tulee tylsät naamiaiset… tämä osoittautui kuitenkin vääräksi ennustukseksi, sillä pian alkoi tapahtua:
Näyttävää naamiaisasuihin pukeutuneiden ryhmien kulkuetta johti ”suureen japanilaiseen asuun” pukeutunut Karnevaalien Kuningas (tohtori Hällberg) japanilaisiin asuihin pukeutuneiden palvelijoidensa kantamana ja keskiaikaisesti pukeutuneiden airueiden, orkesterin, Harlekiinin (herra John Catani) ja narrien seuraamana. Tämän jälkeen paikalle saapuivat kulkueessa Jääkuningas kuningattarensa kanssa, Czardasryhmä, eri ylioppilaskuntien omat värikkäät ja mielikuvitukselliset naamiaisryhmät, sekä monia muita. Lopulta juhla todettiin todella onnistuneeksi, ”elämänilo ja hyväntuulisuus paistoi kaikkien kasvoilta, ja yksimielinen mielipide oli, ettei Helsingissä oltu varmaan vuosikymmeneen vietetty niin hauskoja juhlia, ja tässä kaupungissa on tuskin koskaan vietetty elegantimpia naamiaisia.”
Kulkueen naamioitujen ryhmien joukosta Hufvudstadsbladetin kirjoittaja halusi nostaa esiin muun muassa ”Korttiryhmän”, ”joka koostui neljästä daamista ja neljästä herrasta, ja keräsi huomiota johtuen heidän kallisarvoisista ja kimaltelevista keskiaikaisista asuistaan. Osallistujat olivat vapaaherra ja vapaaherratar M. Standertskjöld, neiti Aina Andelin ja herra Lenni Vasenius, herra Lennart Fellman ja rouva A. Frenckell sekä herra Hannes af Frosterus ja rouva Lilli Nordblad.”
Emilillä ei ollut veljeä, jonka alkukirjain olisi alkanut M-kirjaimella ja puvut toimivat aihetodisteena, joten kyseessä on kirjoitusvirhe, eli tässä nyt siis esiintyvät Emil ja Elvira pelikorttiasuissa! Olivatko muut ryhmän jäsenet heidän henkilökohtaisia ystäviään? Entä taiteilija Albert Edelfelt, miten hän liittyy asiaan? Seuraava lehtiartikkelin kuvaus eräästä ryhmästä luo valoa jälkimmäiseen kysymykseen:
Kulkueessa esiintynyt ”Lumotun kuninkaan” naamiaisryhmä muodostui kuudesta seurapiireihin kuuluvasta neidistä, joiden vaaleanvihreiden, vaaleanpunaisella koristeltujen pukujen kehuttiin olleen ”Lumityttöjen” ohella illan herkullisimmat. Päässään neideillä oli isot olkihatut täynnä kukkia, ja kun jokainen osallistuja oli kukka itsessään, he kerääntyessään yhteen muodostivat ihastuttavan kukkakimpun. Hufvudstastbladetin kirjoittaja toteaa, että tämä ei ollut ihme, sillä taiteilija Edelfeltin kerrottiin suunnitelleen nämä asut.
Seurattuani vapaaherra Emil Standertskjöldin puvun tarjoamaa konkreettista johtolankaa on siis mahdollista todeta, että Espoon kaupunginmuseon kokoelmaan kuuluvia naamiaispukuja on käytetty Seurahuoneella, mutta ei marraskuun alussa osakuntatalon rahankeruujuhlien yhteydessä, vaan suurissa naamiaisjuhlissa 2. helmikuuta 1896. Samoissa juhlissa esiintyi myös A. Edelfeltin suunnittelemiksi mainittuja pukuja, mutta ne eivät olleet nämä asut – lehdessä olisi varmasti ollut joku maininta myös tämän ryhmän yhteydessä, mikäli Edelfelt olisi suunnitellut heidänkin pukunsa.
Pukujen nurjalta puolelta ei saa vinkkiä niiden valmistustahosta. Oletan, että mikäli valmistaja olisi ollut Magasin du Nord, puvuista löytyisi esimerkiksi tyypillinen vyötärönauhalogo. Kuinka yhteisestä teemasta oli päätetty ja kuka puvut suunnitteli? Ehkä taiteellisella Elviralla ryhmän arvovaltaisimpana naishenkilönä oli ollut tässä määräysvaltaa? Teetettiinkö puvut yksityisellä ompelijalla, joka ehkä aikaisemmin oli ommellut vaatteita ryhmään kuuluville henkilöille?
Koska pukuja on valmistettu yhteensä neljä paria, on houkuttavaa ajatella, että unohdettuna jonkun sukutalon vintillä tai valokuva-albumin sivuilla esiintyvät myös ruutu-, pata- ja ristikuningas ja kuningatar – elleivät kaikki korttiryhmän osallistujat sitten halunneet olla herttoja tässä iloisessa naamiaisjuhlassa, jota vietettiin 126 vuotta sitten!
Elvira Standertskjöldille nämä puvut olivat selvästi tärkeitä, tallessa pidettäviä muistoja liian lyhyeksi jääneeltä yhteiseltä ajalta Emilin kanssa. Pariskunnan sydämin koristelluissa puvuissa tuntuu tiivistyvän heidän yllättävä, säätyrajat ylittänyt rakkaustarinansa ja leikkisä elämänasenteensa. Jollain tavoin tämä elämänasenne sitten kantoi Elviraa jatkossakin, tunnettiinhan Villa Elfvik myöhemminkin vieraanvaraisena ”Taiteilijoiden talona”.
Elviran ja Villa Elfvikin elämään voi käydä tutustumassa Tuhat tarinaa Espoosta -perusnäyttelyssä Espoon kaupunginmuseossa KAMUssa.
Kuva: Joanna Weckman.