Tutkimustyöni Kansallisbaletti 100 -tietokirjaprojektin parissa tapahtui pääasiassa loppusyksystä 2018 ja alkutalvesta 2019, jolloin tein tutkimushaastatteluja ja kävin lävitse arkistoaineistoja Kansallisoopperan ja baletin arkistossa (SKOBA) ja Teatterimuseon arkistossa. Kaikki tämä oli mahdollista, koska työryhmämme oli saanut projektia varten apurahan ensin Jenny ja Antti Wihurin rahastolta ja sen jälkeen Suomen Kulttuurirahastolta. Kaiken muun ohella puvuston ensimmäisen johtajan eli garderobierin eli puvustonhoitajan etsintä jatkui. Milloin Hildur Sohlman oli aloittanut työskentelyn puvustossa, ja oliko joku toiminut puvustonhoitajana ennen häntä?
Suomalaisen Oopperan johtokunnan pöytäkirjoja järjestyksessä vuosi vuodelta läpikahlaamalla poimin jokaisen tiedonmurusen, joka liittyi puvuston toimintaan. Vähitellen alkoi hahmottua, keitä ainakin vuodesta 1918 lähtien garderobierina eli puvustonhoitajana toimineen Hildur Sohlmanin kanssa työskenteli, ja millainen oli esimerkiksi puvuston palkkataso (matala!). Joulukuun alussa 1936 Suomalaisen Oopperan johtokunta käsitteli kokouksessaan puvustonhoitajakysymystä. Rouva Sohlman oli ilmoittanut heikentyneen terveytensä takia jättävänsä toimensa kevätkauden 1937 lopussa. Johtokunta päätti ilmoittaa sanomalehdissä puvustonhoitajatoimen haettavaksi.
Lopulta uutteran tutkimustyön tuloksena löytyi syyskuun lopulta 1937 pöytäkirjamerkintä: oli käsitelty puvustonhoitajalle myönnettävää eläkettä, ja liitteenä oli rouva Sohlmanin omakätisesti allekirjoittama kirje! Kirjeestä selvisi, että Hildur Sohlman oli aloittanut työskentelynsä jo Kotimaisen Oopperan – Inhemska Operan aikoina vuonna 1912. Syksyllä 1937 johtokunta myönsi Hildur Sohlmanin suurten ansioiden takia hänelle Oopperan eläkerahastosta suoritettavan 200 markan (nykyrahassa noin 72 euron) kuukausieläkkeen, joka maksettiin takautuvasti huhtikuun alusta lähtien.
Oliko mahdollista saada selville vielä lisää tietoja Hildur Sohlmanista? Tein nimellä nettihakuja useaan otteeseen, ja lopulta löysin Perukirjakortistosta Hilda Sofia Sohlmanin, joka oli ammatiltaan garderobiääri. Tämä oli niin erikoinen yhteensattuma ja niin harvinainen ammatti, että pidin varsin todennäköisenä, että kyseessä oli etsimäni henkilö, jonka oikea nimi saattoikin siis olla Hilda Sofia. Perukirjakortiston numeron perusteella pyysin seurakunnalta Hilda Sofiasta virkatodistusta, josta löytyivät tiedot myös avioliitoista ja lapsista.
Edelleen kaipasin valokuvaa Hildurista. Olin todennut, että Oopperassa ensimmäiset valokuvat puvustosta ja sen työntekijöistä olivat peräisin vasta 1950-luvun lopulta. Tuntui kohtuuttomalta, että 25 vuotta puvuston johtajana työskennellyt henkilö – joka oli vastuussa siitä tuhansien asujen pukuloistosta, joka tuli hyvin esiin sadoista läpikäymistäni esiintyjien valokuvista – jäisi itse vaille kasvoja. Jäljitin virkatodistuksen tietojen ja niiden perusteella löytämieni kuolinilmoituksen avulla Hilda Sofian jälkeläisiä, jotka toivottavasti varmistaisivat lopullisesti yhteyden Hilduriin. Parhaassa tapauksessa heiltä voisi löytyä myös valokuvia…
Lopulta aika alkoi käydä vähiin. Oli maaliskuu ja kirjoitin jo täyttä päätä artikkeliani, mutta Hildurin arvoitus ei jättänyt minua rauhaan. Lopulta päätin tehdä tutkijana poikkeuksellisen operaation ja käyttää etsintään Facebookia – eipä se mitään ottaisi ellei antaisikaan. Eräänä iltana sitten etsin Hilda Sofian virkatodistuksesta ja hänen poikansa kuolinilmoituksesta löytämälläni sukunimellä henkilöitä, ja lähetin heille viestin: ”Hei, olen tutkija, ja yritän tavoittaa… jne.” Ensimmäiset vastaukset olivat pahoittelevia: ikävä kyllä Hilda ja hänen poikansa Harald olivat tuntemattomia, mutta toivottiin, että löydän oikeat henkilöt. Kun sitten myöhemmin samana iltana puhelimen viestiääni kilahti, ja viestissä kerrottiin, että Harald oli ollut kyseisen vastaajan isoisän isä, voi jokainen kuvitella innostukseni. Seurasi viestittelyä, jonka mittaan selvisi, että Hilda Sofia ja Hildur olivat todellakin olleet sama henkilö. Hildurista löytyi valokuva, ja kaiken lisäksi sain haastatella hänen iäkästä pojantytärtään puhelimitse. Kuva Hildurista ja hänen elämänvaiheistaan selkiytyi:
Kotimaisen Oopperan – Inhemska Operan ja Suomalaisen Oopperan ensimmäisenä puvustonjohtajana 1912–1937 työskennellyt Hildur Sohlman 1900-luvun alussa, ollessaan vielä naimisissa ensimmäisen puolisonsa Alexander Gabrielssonin kanssa. Kuva: Nelli Gabrielson.
Hildur Sohlman oli oikealta nimeltään Hilda Sofia Sohlman, omaa sukuaan Forsman. Milloin ja miksi hän alkoi käyttää varsin tavallisen Hilda-nimen sijasta harvinaisempaa Hilduria, ei ole tiedossa. Hilda oli syntynyt Espoossa vuonna 1869, mutta muutti Helsinkiin ollessaan yhdeksänvuotias, mahdollisesti perheensä mukana. Hän avioitui 23-vuotiaana Alexander Gabrielssonin kanssa, ja he saivat viisi lasta, joista kolme kuitenkin kuoli pieninä. Hänen puolisonsa, maalarina työskennellyt Alexander Gabrielsson kuoli vuonna 1905, vain 37-vuotiaana. Pari vuotta nuorempi Hilda jäi yksin hoitamaan kahta pientä lastaan, tuolloin yhdeksänvuotiasta Haraldia ja kaksivuotiasta Svea Hilduria. Hilda meni uusiin naimisiin neljän vuoden kuluttua, hänet ja Karl Edvard Sohlman vihittiin vuonna 1909. Toinen avioliitto päättyi eroon 18 vuoden jälkeen, vuonna 1927.
Aloittaessaan työt oopperan puvustossa vuonna 1912 Hildur Sohlman oli siis toisen kerran avioitunut 43-vuotias kahden lapsen äiti, mutta mitä hän teki työkseen sitä ennen, ei ole tiedossa. Rouva Sohlman työskenteli Oopperan puvustonhoitajana 25 vuotta, kunnes 67-vuotiaana, kevään 1937 näytäntökauden päätteeksi lopetti työnsä. Hän olisi oikeastaan edelleen halunnut jatkaa, mutta joutui lopettamaan työnsä terveyssyistä. Sydänvaivat johtuivat hänen mukaansa työn aiheuttamasta rasituksesta eli pitkistä työpäivistä, jotka olivat ennen suuria ensi-iltoja olleet jopa 12–16 tunnin pituisia. Hildur Sohlman eli vielä seitsemäntoista vuotta eläkkeelle jäämisensä jälkeen. Hänen pojastaan Haraldista oli tullut menestyvä liikemies, joka oli ostanut äidilleen asunnon Oksasenkadulta. Yhteys Suomalaiseen Oopperaan säilyi nähtävästi aktiivisena, ja myös Harald vaimoineen kävi katsomassa esityksiä säännöllisesti. Sekä Hildur että Harald lähettivät surunvalitteluadressinsa oopperan pitkäaikaisen johtajan Edvard Fazerin kuoltua vuonna 1943. Iäkkäänäkin Hildur jatkoi ompelemista, nyt lapsenlapsilleen. Hänen pojantyttärensä muistaa edelleen topakan isoäidin ompelemat ihanat mekot. Hildur itse kuoli 84-vuotiaana vuonna 1954.
Olen iloinen, että Hildurin tarina lopulta selvisi ja nyt tiedämme myös, miltä hän näytti. Topakka ja pelättykin Hildur piti puvuston järjestyksessä: aiheesta voi lukea lisää juuri ilmestyneestä kirjastamme Se alkoi joutsenesta – Sata vuotta arkea ja unelmia Kansallisbaletissa. Seuraavaksi sukelletaan syvemmälle Suomalaisen Oopperan puvuston uumeniin, tervetuloa mukaan!
Tutkimusaineistoa esityskauden 1918–1919 puvustotileistä Suomalaisen Oopperan johtokunnan pöytäkirjassa ja liitteissä.
Suomen Kansallisoopperan ja -baletin arkisto. Kuva: Joanna Weckman