Jatkan Espoon Laajalahdessa sijaitsevaan Villa Elfvikiin (ja sen Espoon kaupunginmuseon kokoelmaan nykyisin kuuluviin naamiaispukuihin!) tiiviisti kietoutuneen neiti Elvira Hallgrenin jäljillä. Näyttelijäkiinnitys Svenska Teaternissa oli jäänyt kahden esityskauden pituiseksi (1889–1891), eikä neiti Hallgren nähtävästi onnistunut – laulutaidostaan huolimatta – tekemään kaivattua suurempaa läpimurtoa. Kiinnityksen päätyttyä Elvira oli 22-vuotias. Matkustiko hän ulkomaille jo syksyllä 1891? Tiedetään, että vuonna 1892 Elvira suoritti Wienissä lauluopintoja itävaltalaisen oopperalaulajatar Pauline Luccan (1841–1908) johdolla. Lucca oli kansainvälisen uran tehnyt sopraano, jolla viimeksi oli ollut kiinnitys Wienin valtionoopperaan.
Tässä vaiheessa näyttämölle astuu prinssi valkoisen ratsun selässä – tai melkein! Vapaaherra Emil Albert Mauritz Standertskjöld oli syntynyt 1. heinäkuuta vuonna 1864 Tulassa, Venäjällä, jossa hänen isänsä vapaaherra Carl August Standertskjöld toimi mm. Tulan kivääritehtaan johtajana. Äiti, Fanny Augusta, omaa sukuaan Nykopp, oli Porvoon tuomiorovastin tytär. Veljiä Emilille oli syntynyt kaikkiaan yhdeksän, mutta heistä vain viisi eli aikuisiälle. Kaikille kuudelle veljekselle riitti kuitenkin runsaasti maallista omaisuutta – osalle vielä runsaamminkin:
Vanhin veli Herman (jonka mukaan muuten helsinkiläinen kaupunginosa Hermanni on saanut nimensä!) adoptoitiin vuonna 1869 vailla laillista miespuolista perillistä olleen vapaaherra Nordenstamin toimesta. Herman Standertskjöld-Nordenstam omisti sittemmin Laukon kartanon Vesilahdella ja Kumpulan kartanon Helsingissä.
Emilin äiti kuoli pojan ollessa 16-vuotias, ja isä meni uusiin naimisiin pari vuotta myöhemmin 25-vuotiaan Marie Hugenin-Virchauxin kanssa. Vuonna 1885 Emil pääsi Helsingissä ylioppilaaksi. Tässä vaiheessa hän omisti Boen kartanon Porvoossa ja nähtävästi myös kiinteistöjä Pietarissa.
Vuonna 1892 Emil Standertskjöld oli siis 28-vuotias, varakas ja komea nuori mies. Mitä hän teki Wienissä? Oliko Emil tullut katsomaan ja kokemaan Wienin musiikki- ja teatteriaiheista näyttelyä, joka houkutteli toukokuun alusta lokakuun alkuun 1892 paikalle yli miljoona vierailijaa? Oliko Emil tavannut Elviran jo Helsingissä, vai tapasivatko he vasta Itävallassa? Joka tapauksessa kesäkuun alussa 1892 tapahtui jotain, joka muutti 23-vuotiaan Elviran elämän suunnan lopullisesti – hän avioitui Wienissä vapaaherra Emil Standertskjöldin kanssa, ja neiti Hallgrenista tuli vapaaherratar Standertskjöld. Vaikuttaa siltä, että Elvira oli raskaana jo häiden aikaan, tai sitten vanhin tytär Lise (s. 29.1.1893) syntyi lähes puolitoista kuukautta ennenaikaisesti. Toinen tytär Thelma syntyi marraskuussa 1897. Liekö Elvira muistanut omat nuoruutensa vaiherikkaat seikkailut liiankin hyvin, sillä myöhemmin on kerrottu, että hän oli hyvin ankara äiti ja ajoi pois kaikki tytärtensä mahdolliset ihailijat. Eipä siis ihme, että kumpikaan taidealalle kouluttautuneista tyttäristä – Lise on taidemaalari ja kuvataiteen opettaja, Thelma kuvanveistäjä – ei mennyt naimisiin, vaan he asuivat äitinsä kanssa tämän elämän loppuun saakka.
Etenkään näyttelijättären ammattia ei pidetty oikein sopivana ”hyvän perheen” tyttärelle, mutta se saattoi tarjota sosiaalisen nousun väylän viehättävälle nuorelle naiselle. Avioituminen vapaaherra Emil Standertskjöldin kanssa oli Elviralle merkittävä nousu yhteiskunnallisessa arvoasteikossa. Hieman vastaava tunnetumpi tapaus oli Svenska Teaternin eli silloisen Nya Teaternin näyttelijä Fanny Grahn, jonka isä oli kertoman mukaan todennut, miten ”ennemmin saa Fanny vaikka mennä luostariin kuin teatteriin” (Friberg 1920). 1880-luvun alussa Fanny Grahn avioitui varakkaan Paul Sinebrychoffin kanssa. Suku omisti muun muassa Hagalundin kartanon ja Otaniemen kartanon Espoossa, ja näiden kartanon maille sittemmin rakennettiin Westendin, Otaniemen, Tapiolan ja Keilaniemen kaupunginosat. Sinebrychoffin museossa voi tutustua Fannyn ja Paulin kotiin, hyväntekeväisyystyöhön ja mittavaan taidekokoelmaan.
176,0 x 96,0 cm öljy kankaalle.
Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo
Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen
Standertskjöldin pariskunta vietti nähtävästi iloista seuraelämää avioitumisensa jälkeen. Vuonna 1896 Emil osti Espoon Laajalahdesta Bredvikin tilan, jonne pariskunta alkoi suunnitella kesäasunnon rakennuttamista. Bredvik sai uuden nimen Elfvik, joka viittasi samalla Elviraan ja keijukaisiin. Samana vuonna taiteilija Eero Järnefelt maalasi Elvirasta muotokuvan, jossa hän poseeraa yllään upea keltainen silkkipuku. Tämä puku kuuluu Espoon kaupungimuseon kokoelmiin, ja sen konservoinnista opinnäytteensä tehnyt Emma Klemettilä on selvittänyt sekä puvun että Elviran historiaa. Silkkipuku on valmistettu Magasin du Nordissa, suurimmassa helsinkiläisessä muotiateljeessa, joka sijaitsi osoitteessa Aleksanterinkatu 15. Tiettävästi Elviralla oli tarkka maku pukeutumisensa suhteen, ja hän rakasti erilaisia vaikuttavia ja näyttäviä asuja.
Vuonna 1897 Standertskjöldit asuivat Läntisellä Heikinkadulla (Västra Henriksgatan 8 eli nykyisen Mannerheimintie 4 kohdalla aikaisemmin sijainnut rakennus), mutta parin vuoden kuluttua he muuttivat Vanhan kirkkopuiston viereen vuonna 1899 valmistuneeseen komeaan viisikerroksiseen uusrenessanssitaloon osoitteessa Yrjönkatu 11, jonka sisäpihalla sijaitsi muun muassa suihkulähde ja istutuksia. Suunnitelmat Villa Elfvikin rakennuksesta oli tilattu samalta Yrjönkadun talon suunnitelleelta arkkitehdilta, Waldemar Aspelinilta. Elämä näytti hymyilevän.
Espoon kaupunginmuseo. Finna.fi.
Elokuussa 1900 perhettä kohtasi kuitenkin tragedia, kun Emil Standertskjöld kuoli yllättäen lyhyen sairauden jälkeen vain 36-vuotiaana. Suunnitelmat muuttuivat. 31-vuotiaasta Elvirasta tuli leski ja kahden pienen tyttären yksinhuoltajaäiti. Villa Elfvikistä päätettiin rakentaa vaatimattomampi ja edullisempi, ja uudet suunnitelmat teki arkkitehti Mauritz Gripenberg. Rakennus valmistui vuonna 1904, ja sen epäsymmetrinen, englantilaistakin tyyliä hyödyntävä muotokieli edustaa pelkistettyä jugendia. Aluksi se oli käytössä alkuperäisen suunnitelman mukaan vain kesäisin, mutta vuonna 1907 Elvira, tyttäret Lise ja Thelma ja nähtävästi myös Elviran leskeksi jäänyt äiti ja hänen naimaton sisarensa Ida muuttivat Villa Elfvikiin vakituisesti.
Håkan Mattlinin (2008) mukaan Villa Elfvikissä vietettiin 1900-luvulla vilkasta seuraelämää, vieraita kävi runsaasti ja järjestettiin juhlia, amatööriteatteriesityksiä, tanssiaisia sekä naamiaisia, joista on säilynyt pukuja, naamioita ja valokuvia Espoon kaupunginmuseon kokoelmassa. Upeimmat säilyneet naamiaispuvut – kaksi pukua – ovat kuitenkin peräisin iloiselta 1890-luvulta, jolloin vapaaherra Emil Standertskjöld oli vielä elossa. Itseasiassa epäilen, että ne ovat hienoimmat Suomessa museokokoelmissa säilyneet naamiaispuvut! Seuraavalla kerralla kerron lisää näistä tietyistä puvuista ja juhlista, joissa niitä käytettiin…