Elokuvapukujen jäljillä

Vaikka olen työskennellyt Teatterimuseon pukukokoelman parissa eri projekteissa käytännössä jo 1990-luvun lopulta lähtien, aloin vasta 2013 Unelmien kuteita -näyttelyn valmistelujen yhteydessä todella kiinnostua siitä, että myös säilyneitä pukuja voisi käyttää tutkimusaineistona. Tuolloin kävin yhdessä Teatterimuseon esinekokoelman amanuenssin Sanna Branderin kanssa lävitse satoja epookkipukuja museon kokoelmissa ja Kansallisteatterin pukuvarastossa. Huomasin, miten säilyneitä pukuja tutkimalla oli mahdollista saavuttaa täysin uutta, jopa aikaisemman tutkimustiedon haastavaa tietoa. Halusin kehitellä johdonmukaista menetelmää pukujen tutkimiseen ja testata sitä. Millä tavoin pukuja voisi käyttää tutkimuksen tekemisessä, mitä ne voisivat kertoa?

Vihdoin 2015 syksyllä minulle avautui mahdollisuus keskittyä olemassaolevien pukujen käyttöön tutkimusaineistona. Valitsemassani aineistossa oli myös joitain näyttämöpukuja, mutta keskityin tutkimuksessa erityisesti vanhoihin elokuvapukuihin. Vaikka vanhoja elokuvapukuja oli tutkittu jo aikaisemmin, näistä lähinnä tunnistamiseen liittyvistä projekteista ei ollut tiedotettu tai julkaistu artikkeleita, ja ne olivat siksi jääneet hyvin pienen piirin tietoon. Nämä aiemmat projektit (joista olen kertonut edellisessä postauksessani) ovat kuitenkin olleet äärimmäisen arvokasta työtä, joiden avulla vanhoja elokuvapukuja on poimittu valtavan pukumäärän joukosta – esimerkiksi pelkästään YLEn Pasilan pukuvarastossa oli vuonna 2015 noin 10 000 vaatekappaletta – ja puvut ovat lopulta päätyneet museokokoelmaan.

Elokuvapukujen historiantutkimusprojektissa kiinnostukseni kohteena oli erityisesti ns. studiokausi, 1930-luvulta 1960-luvulle toimineiden elokuvayhtiöiden (Suomen Filmiteollisuus SF ja Suomi-Filmi) puvustojen toiminta. Valitsin tarkemman tutkimukseni kohteeksi nimenomaan epookkipukuja, sillä ne ovat aina kuuluneet elokuvayhtiöiden kustannus- ja siksi todennäköisesti myös puvustojen toteutusvastuulle –  toisin kuin nykyaikaa kuvaavien elokuvien asut, jotka näyttelijöiden piti pitkään kustantaa itse ja/tai jotka hankittiin valmisvaateliikkeistä tai muotisalongeista. Tutkimusaineistooni valitsin mm. yhteensä neljätoista Suomen Filmiteollisuus -yhtiölle kuulunutta, neljällä eri vuosikymmenellä elokuvissa esiintynyttä miesten ja naisten epookkipukua.

Elokuvasta Tanssi yli hautojen (1950) päätyi vuonna  2014 Kansallisen audiovisuaalisen instituutin museokokoelmaan viisi tuolloin tunnistettua pukua, joista yksi on miehen virkapuvun takki ja neljä naisten empiretyylistä kokoleninkiä. Nämä puvut otin mukaan tutkimukseeni.

Tanssi yli hautojenelokuvan juliste.

Suomen Filmiteollisuuden Tanssi yli hautojen sijoittuu vuoteen 1809, ja se kuvattiin kevään ja kesän 1950 aikana.

Elokuvan ohjaaja Toivo Särkkä totesi Elokuva-Aitan (15/1950) artikkelissa, miten projekti sai alkunsa jo vuonna 1942, mutta ”mahdollisuudet toteuttamiseen puuttuivat. Ei ollut kankaita, pukuja ei saanut edes lainata, aihe jäi lepäämään. […] Pari vuotta sitten suunnittelin jälleen elokuvan valmistamista, mutta silloinkin oli kankaiden vaikea saanti esteenä. Nyt tammikuussa ryhdyttiin vihdoinkin tuumasta toimeen. […] Puku ja rekvisiitat ovat maksaneet paljon kolmatta miljoonaa. Tämä on uhkarohkeata. […].”

Elokuvan pukuasiantuntijana toimi Bure Litonius ja pukujen toteutuksesta vastasi SF-pukuneulomo Fiinu Aution johdolla. Päärooleissa keisari Aleksanteri I:nä ja kartanontytär Ulla Möllersvärdinä esiintyivät Leif Wager ja kuvausten aikana 19 vuotta täyttänyt Eila Peitsalo, joka sittemmin teki pitkän uran Kansallisteatterissa. Rooli Ulla Möllersvärdinä oli kuitenkin eräs hänen tunnetuimpiansa.

Elokuvan julisteessa näkyvä Eila Peitsalon puku on säilynyt museokokoelmassa, vaikka kävikin ilmi, että kuvassa se on väritetty eri väriseksi kuin todellisuudessa. Peitsalon käyttämä täyspitkä empirelinjainen kokoleninki on nimittäin ommeltu vaaleanvihreästä keinosilkkikankaasta, jossa kankaaseen on kudottu pieniä vihreitä pilkkuja, vihreälle ja hopealle shiftaavia kukkakuvioita ja köynnöksiä.Puvussa on lyhyet pussihihat, joissa kapea mansetti. Neliönmuotoista pääntietä kiertää vihreä ja punainen nauha, joka muodostaa edessä ison vinoneliökuvion. Myös hihoissa nauhat muodostavat vinoneliökuvioita.

Eila Peitsalon käyttämä puku elokuvassa Tanssi yli hautojen (1950). Kuva: Joanna Weckman.

Puku avautuu takaa keskeltä, kiinnitys on metallihakasilla ja lankalenkeillä sekä neppareilla. Puvun yläosassa tukikangas valkoista puuvillakangasta, hihoissa rusehtavaa verkkomaista kangasta, ehkä tarlataania. Puvussa ei ole käytetty luita. Pitkät saumat on ommeltu suoralla ompelukonetikillä ja huoliteltu käsin yliluottelemalla. Puvun oikeanpuoleisessa takakappaleessa on SF -leima, jonka päälle ja sivulle on leimattu useita STV -leimoja. Puvun saapumiskunnoksi on arvioitu hyvä, mutta kangas on haalistunut olkapäistä.

Puvun vuorikankaassa näkyviä leimoja. Kuva: Joanna Weckman.

Vertailtuani olemassaolevaa pukua Tanssi yli hautojen -elokuvan stillkuviin, totesin, että laahus on  lyhennetty jossain vaiheessa pois. Tällöin helma on huoliteltu saumurilla ja käännetty sisäänpäin. Muissa samassa elokuvassa käytetyissä tutkimissani puvuissa ei ole käytetty saumuriommelta. Etupituus on kuitenkin alkuperäinen, jonka saatoin todeta vertaamalla kankaan kuviota still-kuviin. Puvun leikkaukset on toteutettu 1940­–50 -luvun omaan tyyliin.

Seuraavaksi kerron elokuvan pukusuunnittelijasta Bure Litonuksesta, tervetuloa jatkamaan tarinaa!

Eila Peitsalon käyttämä puku elokuvasta Tanssi yli hautojen (1950). Kuva: Joanna Weckman.