Joutsenten juhlaa

Lähes päivälleen sata vuotta sitten, 17. tammikuuta 1922 ensi-iltansa saanut Joutsenlampi oli ensimmäinen silloisessa Suomalaisessa Oopperassa esitetty kokoillan balettiteos, aikansa kulttuuritapaus, joka lasketaan nykyisen Kansallisbaletin syntymähetkeksi. Nyt pandemiatilanteessa poikkeuksellisesti striimattuna ensi-iltansa 29.1.2022 saanut Joutsenlampi on laskujeni mukaan kymmenes täyspitkä versio teoksesta balettimme historiassa. Historiallinen hetki siis tämäkin! Sain kutsun väliaikahaastatteluun ja katsomaan teosta paikan päälle, …

Baletin ensimmäinen pukusuunnittelija

Jatkan Suomen kansallisbaletin varhaisten vaiheiden parissa, ja lupasin seuraavaksi esitellä baletin ensimmäisen pukusuunnittelijan. Hänen tarinaansa ei ollut mahdollista kertoa tarkemmin Se alkoi joutsenesta -teokseen kirjoittamassani ”Ajatuksesta puvuksi” -artikkelissa, joten nyt on sen aika. Kuten moni jo ehkä tietääkin, Suomalaisen oopperan balettiryhmän ensimmäinen teos oli tammikuun 17. päivä 1922 ensi-iltansa saanut Joutsenlampi.  Johtokunta teki joulukuussa 1921 …

Kansallisbaletin puvuston satavuotista historiaa kartoittamassa

Ensi vuonna 2022 tulee kuluneeksi sata vuotta ensimmäisestä Joutsenlammesta, joka sai ensi-iltansa tammikuussa 1922 silloisen Suomalaisen oopperan baletin toimesta. Vaikka jo aikaisemminkin Bulevardin varrella sijainneessa oopperatalossa oli nähty muun muassa oopperoiden tanssinumeroita  (ja suunniteltu ja valmistettu tanssipukuja) Joutsenlammesta alkoi se kehitys, jonka tuloksena meillä Suomessa on nykyisin kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu balettiseurue. Satavuotista taivalta juhlistamaan …