Olen tutkinut elokuvapukuja kahdessa eri tutkimusprojektissa, joista ensimmäinen, Menneisyyden kosketus / Touching the Past (2015–2016) tuotti tietoa, jonka perusteella kuratoin kaksi näyttelyä, ensin Tähtien tekijät (2017) Turkuun, ja sen jälkeen Filmitähtien jäljillä (2018) Helsinkiin. Tässä Suomen Akatemian rahoittamassa, Aalto-yliopistossa toteuttamassani projektissa (josta olen aiemmin kertonut mm. Tanssi yli hautojen -elokuvan puvuista kertovassa postauksessa) uppouduin suomalaisen elokuvan niin sanottuun kultakauteen, ajanjaksoon, joka kesti 1930-luvulta 1960-luvun alkuun. Tuolloin syntyivät ensimmäiset kotimaiset elokuvatähdet, kotimaisen elokuvan katsojaluvut olivat korkeat 1950-luvun lopulle saakka ja monet nykyisin klassikkoina pidetyt elokuvat kuvattiin. Eräs näistä klassikoista oli Prinsessa Ruusunen, ensimmäinen suuren mittaluokan kotimainen lastenelokuva, jonka upea lavastus, satumaiset puvut ja maskeeraus toivat sadun taikaa myös sodanjälkeiseen aikakauteen.
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelma.
Elonet.finna.fi
Prinsessa Ruusunen pohjautuu Sakari Topeliuksen kirjoittamaan näytelmään Prinsessan Törnrosa vuodelta 1870, joka puolestaan pohjautui Grimmin veljesten vuonna 1812 julkaistuun satuun. Itse tarina on eräs tunnetuimmista saduista, josta on tehty valtava määrä erilaisia näyttämö- ja elokuvaversioita. Vuoden 1949 elokuvan tuotti Oy Suomen Filmiteollisuus (SF) ja sen ohjasi teatterin ja elokuvan monitoimimies Edvin Laine.
SF:n palveluksessa oli parhaimmillaan kuukausipalkalla satoja vakituisia työntekijöitä: näyttelijöitä, ohjaajia, kuvaajia, käsikirjoittajia, lavastajia sekä teknistä henkilöstöä, johon kuuluivat myös kampaajat, maskeeraajat ja puvuston henkilökunta. Puvustossa – jota kutsuttiin SF:n pukuneulomoksi – valmistettiin, huollettiin ja säilytettiin elokuvassa tarvittavia pukuja. Puvuston työtä johti puvustonhoitaja, jonka alaisina saattoi parhaimmillaan työskennellä useita ompelijoita. Pukuvarastoissa säilytettiin tuhansia vaatekappaleita, jalkineita ja asusteita, joita käytettiin moneen kertaan. Elokuvissa tarvittavia vaatteita myös teetettiin pääkaupunkiseudun muotisalongeissa ja hankittiin käytettyinä vanhoja vaatteita myyvistä liikkeistä sekä yksityisiltä ihmisiltä.
Prinsessa Ruususen fantasiahenkiset, 1600- ja 1700-luvun tyyleihin pohjaavat epookkipuvut suunnitteli SF:n puvustonhoitaja Fiinu Autio. Autio oli aiemmin työskennellyt teatterissa, sekä Koiton Näyttämöllä että myöhemmin Helsingin Kansanteatterissa puvustonhoitajana, sittemmin aluksi vuoden (1936-37) Suomi-Filmissä ja sen jälkeen peräti 25 vuotta, (1937–1962) Suomen Filmiteollisuuden palveluksessa. Puvustonhoitajantyönsä ohella Autio esiintyi lähes kolmisenkymmentä kertaa myös elokuvien avustajana.
Elokuvan loistokasta puvustusta voi pitää eräänlaisena Fiinu Aution aikaansaamana ihmeenä. Kun elokuvaa kuvattiin talvella 1949, sodan päättymisestä oli kulunut vain neljä ja puoli vuotta. Vasta samana vuonna purettiin tekstiilien säännöstely, joka oli ollut voimassa vuodesta 1940 lähtien. Sota-aikana monien kankaiden maahantuonti oli pysähdyksissä. Säännöstelyä varten käyttöönotetuilla ostokorteilla sai hankkia joko valmiita vaatekappaleita tai vastaavan määrän kangasta. Vaatteita käytettiin uudelleen, paikattiin, koristeltiin ja tehtiin itse. Ompelulankaa saatettiin purkaa vanhoista kankaista vaatteiden paikkausta varten. Samalla tavalla toimittiin myös elokuvayhtiöiden puvustoissa. Sotien aikaisen ja jälkeisen materiaalipulan aikana filmiyhtiöiden puvustoissa käytettiin kekseliäästi hyväksi niin vanhat puvut kuin muutkin tekstiilit, joista ratkottiin ja korjattiin pukuja uuteen käyttöön.
ja 5-vuotias prinsessa Ruusunen (Pikku-Annika).
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelma.
Elonet.finna.fi.
Prinsessa Ruususesta on säilynyt kaksi nykyisin Kansallisen audiovisuaalisen instituutin eli KAVIn museokokoelmaan kuuluvaa kuningattaren pukua, jotka olivat näytteillä sekä Tähtien tekijät että Filmitähtien jäljillä -näyttelyissä. Elokuvassa pukuja käytti kuningattaren roolia esittänyt näyttelijä Mirjam Novero, elokuvan ohjaajan Edvin Laineen vaimo.
Myöhemmän tutkimusprojektin yhteydessä pystyin paikantamaan myös yhden pikkuprinsessan puvun ja pari avustajina toimineiden lasten asua Yleisradion pukuvarastosta YLE:n puvuston johtajan Pia Björkqvistin avulla. Nämäkin puvut kuuluvat nykyisin KAVIn kokoelmaan.
Seuraavalla kerralla Pukututkijan sunnuntaiblogissa kerron tarkemmin ensimmäisestä KAVIn museokokoelmaan kuuluvasta kuningattaren puvusta, jota käytettiin Prinsessa Ruususen ristiäiskohtauksessa tarinan alkupuolella. Tervetuloa jatkamaan tarinaa!