Viime kerralla kerroin vaatetus- ja pukusuunnittelun parissa työskennelleen Regina Backbergin (1898–1979) elämänvaiheista ja etenkin hänen urastaan vaatetussuunnittelun parissa. Tällä kertaa lupasin tarkastella hänen uraansa pukusuunnittelijana. Tutkimustyöni perustuu Reginan pojan, taidemaalari Klaus Backbergin säilyttämään laajaan aineistoon, joka sisältää muun muassa puku- ja lavastusluonnoksia, kuitteja, sanomalehtiartikkeleita, passitietoja, luentomuistiinpanoja ja valokuvia. Aineistoa säilytetään nykyisin Teatterimuseon arkistossa, jonne Regina Backbergille on perustettu oma henkilöarkisto. Backbergiin liittyvää aineistoa on lisäksi Designmuseon arkistossa ja Kansallismuseossa.
Kun aloin selvittää Backbergin työskentelyä pukusuunnittelijana, minulla oli lähtökohtana vain hänen kursseillaan 1940-luvulla opiskelleen Ritva Karpion maininta siitä, että Backberg oli tehnyt joitain pukusuunnitelutöitä. Kun aineiston läpikäymisen yhteydessä esiin tuli yhä useampia pukuluonnoksia, olo oli sekä hämmästynyt että innostunut. Pukuluonnokset ovat todella kiinnostavaa aineistoa, joka kertoo niin pukusuunnittelijan pyrkimyksistä, ajan pukuestetiikasta kuin kauneuskäsityksistäkin. Hyvässä lykyssä pukuluonnos on signeerattu sekä nimikirjaimin että vuosiluvulla, teoksen ja esiintyjän nimellä, ja siihen on tehty esimerkiksi toteutukseen liittyviä piirrettyjä tai kirjoitettuja lisämerkintöjä. Harmi kyllä usein näin ei kuitekaan ole, ja tutkija saa ihmetellä, mistä on kysymys. Yhdistämällä pukuluonnostietoja esimerkiksi sanomalehdissä julkaistuihin teatterikritiikkeihin – joissa ei välttämättä mainittu pukusuunnittelijaa lainkaan – voi arvailla, että suunnittelija on kuin onkin ollut tietyssä teoksessa mukana. Tämä tutkimusvaihe muistuttaa suuresti palapelin tekemistä, mutta sellaisen palapelin, jossa paloja on tuntematon määrä, osa on kateissa, etkä tiedä kuinka moni vielä puuttuu…
Regina Backbergin aineistoa tutkimalla, tietoja yhdistämällä ja järjestämällä sain selville, että hän suunnitteli näyttämöpukuja ainakin vuosien 1931–1946 aikana ja ainakin viiteentoista teokseen. Tämän lisäksi Backbergin arkistossa on kuitenkin nähtävästi yli kymmeneen eri teoksiin liittyviä signeerattuja, mutta tunnistamattomia pukuluonnoksia vuosilta 1933–44. Vaikuttaa siltä, että 1930-luvun alun aktiivinen muotiatelierin pitäminen liukui vähitellen enemmän kohti pukusuunnittelutyötä? Tässä vaiheessa Backberg myös meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Oliko pukusuunnittelutyö helpompi yhdistää kasvavaan perheeseen kuin atelier-työskentely? Vai innostiko työ teatterin parissa sittenkin enemmän? Ainakin arvelen, että näyttelijöinä työskennelleet Backbergin muotiateljeen yksityisasiakkaat saattoivat alkaa tilata häneltä pukuja myös näyttämölle, ja näin hän olisi vähitellen liukunut teatterin maailmaan.
Backberg suunnitteli pukuja näyttämölle nähtävästi ensimmäisen kerran vuonna 1931 Helvi Salmisen tanssikoulun oppilasnäytäntöä varten. Tiettävästi ensimmäinen ammattiteatteriin tehty pukusuunnittelutyö oli vuonna 1933 Tampereen Teatterissa ensi-iltansa saaneeseen komediaan Neiti, jonka ohjasi Raoul af Hällström. Pukuluonnoksia on säilynyt viisi, mutta teokseen tarkemmin perehtymättä en kuitenkaan voi varmuudella sanoa, ovatko ne kaikki näytelmää varten tehdyt luonnokset. Joka tapauksessa kyse on eräästä varhaisimmasta tunnistetun tekijän tiettyyn teokseen liittyvästä pukuluonnoskokonaisuudesta Suomessa. Etenkin vuosi 1938 oli tuottelias, sillä Backberg toimi pukusuunnittelijana ainakin viidessä teoksessa.Viimeisimpiä töitä puolestaan oli syksyllä 1946 ensi-iltansa Kansallisteatterissa saanut näytelmä Niels Ebbesen, jota Backberg nähtävästi piti pääteoksenaan. Produktioiden joukkoon mahtui myös eräs sellainen teos, jonka matka näyttämölle oli poikkeuksellisen pitkä ja erikoinen… jatkan aiheesta ensi kerralla!
Yksityiskohta Regina Backbergin signeeraamasta pukuluonnoksesta tanssija Klaus Salinille 1937, teos ja teatteri tuntematon.
Kuva: Joanna Weckman. Regina Backbergin henkilöarkisto, Teatterimuseo.