Villa Elfvik on varmasti monelle espoolaiselle tuttu paikka. Sehän on se Laajalahdessa 1990-luvun alusta lähtien toiminut luontotalo, jossa järjestetään luonto- ja ympäristöteemaisia näyttelyitä ja kesäisin lapsille luontoleirejä. Tunnelmallinen pieni kahvila, ulkona lintutorni ja merenlahden ruovikossa kulkeva luontopolku. Huvimajasta löytyy pääkaupunkiseudulle levittäytyneen aurinkokuntamallin Uranus-planeetta. Hauska koko perheen retkikohde. Mutta kuinka moni tietää, että huvilalla on myös kiehtova historia, johon liittyy nuori vapaaherra ja hurmaava näyttelijätär, rakkaustarina, traagisia menetyksiä, taidetta, näyttelijöitä ja hulvattomia naamiaisjuhlia?
Villa Elfik rakennettiin 1900-luvun alussa vapaaherratar Standertskjöldin toimesta. Espoon kaupungin omistukseen jo varsin huonoon kuntoon päässyt huvila päätyi vuonna 1985, minkä jälkeen alkoi rakennuksen perusteellinen kunnostus. Samalla huvilasta päätyi Espoon kaupunginmuseon kokoelmaan esineistöä, vaatteita ja myös harvinaisen hienoja naamiaisasuja, joita pääsin jokunen vuosi sitten katsomaan museon kokoelmatiloihin. Mutta ei – oikeastaan tarina pitää aloittaa vähän kauempaa, nimittäin vuodesta 1887.
Vuonna 1887 koko Suomen suuriruhtinaskunnan väkiluku oli hieman yli kaksi miljoonaa ja Helsinki oli sen kiivaasti kasvava pääkaupunki, jonka asukaslukukin oli kohonnut jo reilusti yli 40 000. Väkeä virtasi maaseudulta töihin. Joka puolella rakennettiin ahkerasti, vanhojen puutalojen tilalle kohosi komeita uusrenessanssityylisiä kivitaloja. Suorastaan mannermaisen komea hotelli Kämp avattiin samana vuonna Pohjoisesplanadin ja Kluuvinkadun kulmaan, Ateneumin taidemuseo saatiin valmiiksi ja vihittiin käyttöön marraskuussa 1887. Rikhardinkadun kirjasto oli sentään jo kuusi vuotta vanha, Valtionarkiston perustukset olivat jo valmiit ja Johanneksenkirkkoa alettiin pian rakentaa.
Ulkomaillekin pääsi, ja sieltä Suomeen. Matkustajahöyrylaivojen säännöllinen liikenne Suomen rannikkovesillä oli alkanut jo keväällä 1837. Muun muassa Turun Höyrylaivayhtiö liikennöi Tukholmasta Pietariin poiketen Turussa ja Helsingissä. Matka Tukholmasta Helsinkiin kesti nelisen päivää. Höyrylaivoilla kuljetettiin muutakin kuin matkustajia ja laillista lastia – lokakuussa 1887 Tukholman satamassa takavarikoitiin useammastakin Suomesta tulleesta höyrylaivasta salakuljetettuja tupakkatuotteita!
Lauantaina 8. lokakuuta vuonna 1887 juuri 19 vuotta täyttänyt, tiettävästi musikaalisesti lahjakas ja laulua opiskellut neiti Elvira Sophia Wilhelmina Hallgren, syntyisin kauppiaantytär – se ehkä kuulosti paremmalta kuin kondiittori, joka isä Wilhelm Hallgren kuitenkin oli – Ruotsin Gävlestä, saapui Tukholmasta Suomen suuriruhtinaskuntaan. Saapuiko neiti Hallgren höyrylaiva Finlandilla, joka kapteeninaan G.M. Fogelholm saapui ensin 7. lokakuuta Turkuun ja jatkoi siitä matkaansa Helsinkiin? Se sopisi neiti Hallgrenin oleskeluluvassa ilmoitettuun maahansaapumispäivään 8.10.
11. marraskuuta 1887 paikallislehti Hufvudstadsbladet kertoi Helsinkiin saapuneiden matkustavaisten joukossa olevan neiti Hallgrenin, joka oli asettunut hotellin sijasta yksityisasuntoon osoitteessa Pohjoinen Esplanadinkatu 31. Osoitteessa sijaitsi – vielä parin vuoden ajan ennen uuden, nykyisin paikalla sijaitsevan uusrenessanssirakennuksen rakennuttamista – ravintoloitsija Florio Catanin rakennuttama puinen yksikerroksinen ravintolarakennus, jossa sijaitsi tuolloin H. Sundholmin konditoria, mutta ehkä rakennuksessa oli myös vuokrattavia huoneita? Tai oliko Elviralla siellä asuva tuttava tai peräti työpaikka, ehkä isän – kondiittori Wilhelm Hallgrenin – suhteilla hankittu? Joka tapauksessa joulukuun alussa 1887 neiti Hallgren sai Uudenmaanläänin kuvernööriltä virallisen oleskeluluvan asua Suomessa yhden vuoden ajan. Muutto osoittautui kuitenkin pitkäaikaisemmaksi.
Miksi Elvira tuli Suomeen syksyllä 1887 ja mitä hän teki seuraavan noin puolentoista vuoden ajan? Opiskeliko hän Helsingissä laulua? En ole onnistunut löytämään sanomalehdistä ilmoituksia tai tietoja siitä, että hän olisi itse antanut laulu- tai pianotunteja, tai konsertoinut laulajattarena. Historioitsija Matti Klinge kertoo Eurooppalainen Helsinki -kirjassa (2020, 321), miten tuossa vaiheessa Ruotsista Suomeen suuntautui lukumääräisesti vähäinen, mutta näkyvä muuttoliike: ”He olivat hotellien ja ravintoloiden omistajia, tarjoilijattaria ja hovimestareita, näyttelijättäriä ja korkeampien piirien kotiapulaisia ja tukhomalaistaustaisia, kotimaisia korkeatasoisempia ilotyttöjä”.
Oletan kuitenkin, että kaunis neiti Hallgren ei kuulunut viimeksi mainittuun ryhmään. Päättäväinen ja kunnianhimoinen hän varmasti oli, ja oli rohkeaa matkustaa nuorena naisena toiseen maahan luomaan tulevaisuuttaan. Jotenkin hän onnistui kiinnittämään Svenska Teaternin johtajan Harald Molanderin huomion, sillä toukokuussa 1889 Hufvudstadsbladetissa ilmoitettiin hänen kuuluvan seuraavan esityskauden näyttelijäkuntaan. Neiti Hallgren sai kiinnityksen vielä toiseksi esityskaudeksi 1890–1891. Tämä oli Svenska Teaternissa operettien hieman paheksuttuakin kultakautta. Esimerkiksi syksyllä 1890 yhteensä 137 esityksestä 40 oli operetteja, joka tarkoitti, että niitä esitettiin lähes joka kolmas ilta. Ulkomuodoltaan viehättävä ja laulutaitoinen neiti Hallgren oli epäilemättä sopiva lisäys taiteilijakuntaan, ja tiettävästi hän esiintyi pienissä näytelmä- ja operettirooleissa.
Vasemmalla Zürichissa R. Gulerin valokuvaamossa St. Moritzissa arviolta vuonna 1890 otettu valokuva näyttää jo tyylikkään nuoren kaunottaren vaaleassa juhlapuvussa, viuhka kädessä, paljain käsivarsin ilman hansikkaita. Matkustiko neiti Hallgren ulkomaille teatterin kesätauolla 1890? Lantiolle kiinnitetty pukukoriste on säilynyt, ja nykyisin se kuuluu Espoon kaupunginmuseon kokoelmaan. Vaaleanpunaisen nyörikoristeen roikkuvissa nauhoissa on pieniä nyöri- ja punostekniikalla valmistettuja tekstiilipalloja ja solmuja.
Kiinnitys Svenska Teaternissa kuitenkin päättyi ilmeisesti keväällä 1891. Tämän jälkeen Elvira katoaa hetkeksi näköpiiristämme. Mitä hän teki seuraavaksi, miten hän elätti itsensä? Vuonna 1892 kohtaamme hänet jälleen – Wienissä! Elviran tarina jatkuu ensi kerralla, ja vähitellen pääsemme myös Villa Elfvikin naamiaispukuihin…
Espoon kaupungimuseon kokoelma. Finna.fi.