Ensi vuonna 2022 tulee kuluneeksi sata vuotta ensimmäisestä Joutsenlammesta, joka sai ensi-iltansa tammikuussa 1922 silloisen Suomalaisen oopperan baletin toimesta. Vaikka jo aikaisemminkin Bulevardin varrella sijainneessa oopperatalossa oli nähty muun muassa oopperoiden tanssinumeroita (ja suunniteltu ja valmistettu tanssipukuja) Joutsenlammesta alkoi se kehitys, jonka tuloksena meillä Suomessa on nykyisin kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu balettiseurue.
Satavuotista taivalta juhlistamaan syntynyt kirja, 10-henkisen Kansallisbaletti100 -tutkijaryhmämme monivuotisen työn tulos Se alkoi joutsenesta – sata vuotta arkea ja unelmia Kansallisbaletissa on nyt julkaistu. Omassa artikkelissani ”Ajatuksesta puvuksi” kerron balettipukujen historiasta, puvuston tiloista ja työntekijöistä, pukusuunnittelijoista ja toteuttajista, sekä niistä arvoista ja ihanteista, jotka ovat vaikuttaneet balettipukujen ulkomuotoon.
On hienoa nähdä pitkän projektin tulos vihdoin valmiina. Kun vuonna 2018 kokoonnuimme aloittamaan työtämme, kukaan meistä ei tietenkään osannut kuvitella, minkälaisia maailmanlaajuisia haasteita tulevaisuus toisi tullessaan. Onneksi ehdin toteuttaa kaikki tutkimushaastattelut vuosien 2018–2019 aikana ja istua kaikessa rauhassa lukemattomia tunteja Kansallisoopperan ja -baletin arkistossa, innostuneena tutkimassa johtokunnan pöytäkirjoja 1900-luvun alusta lähtien, vanhoja laskuja ja johtajien kirjeenvaihtoa sekä lukuisten suunnittelijoiden pukuluonnoksia. Teatterimuseon kokoelmista puolestaan löytyi tutkittavaksi vanhoja valokuva-albumeja ja vanhimpia säilyneitä balettipukuja. Pandemian iskiessä sulkeutuivat niin Oopperan kuin Teatterimuseon arkistot, ja oli ensisijaisesti käytettävä digitoituja arkistoja, kuten Kansallisarkiston historiallista sanomalehtiarkistoa ja Kansallisoopperan ja -baletin Encore-tietokantaa. Työ kirjan parissa jatkui: tapasimme ryhmän kanssa virtuaalisesti ja kommentoimme toinen toistemme artikkeleita sähköpostitse, Teatterimuseon kokoelmissa säilytettäviä vanhimpia balettipukuja valokuvattiin, valokuvia ja pukuluonnoksia valittiin kirjaa varten. Yhdessä ihmeteltiin, kuinka saamme mahdollisimman monta tärkeää ja kiinnostavaa aihetta ja tutkimuslöytöä mahtumaan kirjaan ja mitä olisi kertakaikkiaan pakko jättää pois.
Koska tämä on ensimmäinen kerta, kun Kansallisoopperan ja -baletin puvuston varhaista historiaa oli mahdollista tutkia perinpohjin, halusin selvittää etenkin tuntemattomaksi jääneiden kahden ensimmäisen puvustonhoitajan Hildur Sohlmanin ja Mimmi Grönroosin työskentelyä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Kummastakaan ei ollut säilynyt yhtään valokuvaa Kansallisoopperan ja -baletin omassa kuva-arkistossa. Onnistuin kuitenkin jäljittämään molempien jälkeläisiä ja löytämään heistä lisää tietoa ja myös valokuvia – tuntui upealta nähdä henkilöt, jotka ovat olleet vastuussa niistä vanhimmista säilyneistä puvuista, joita olen usein aiemmin käsitellyt esimerkiksi näyttelyprojektien yhteydessä. Kaikki selvittämäni tieto Hildur Sohlmanista ja Mimmi Grönroosista ei suinkaan mahtunut lopulliseen kirjaan, mutta tarkoitukseni on kertoa heistä enemmän hieman myöhemmin tässä blogissa… Tervetuloa lukemaan lisää!
Säilyneiden balettipukujen avulla oli mahdollista selvittää esimerkiksi minkälaisia materiaaleja on kulloinkin käytetty. Doris Laine tanssi vuonna 1958 Minkusin Don Quijote -baletissa Kitrin osan, ja käytti silloin tätä Martha Platonoffin suunnittelemaa pukua. Koska tuonaikaiset esityskuvat ovat mustavalkoisia, pukujen avulla saadaan tietoa myös alkuperäisestä värimaailmasta. Tämän puvun väri on kuitenkin haalistunut vuosien saatossa.
Teatterimuseo. Kuva: Joanna Weckman.