Lähes päivälleen sata vuotta sitten, 17. tammikuuta 1922 ensi-iltansa saanut Joutsenlampi oli ensimmäinen silloisessa Suomalaisessa Oopperassa esitetty kokoillan balettiteos, aikansa kulttuuritapaus, joka lasketaan nykyisen Kansallisbaletin syntymähetkeksi. Nyt pandemiatilanteessa poikkeuksellisesti striimattuna ensi-iltansa 29.1.2022 saanut Joutsenlampi on laskujeni mukaan kymmenes täyspitkä versio teoksesta balettimme historiassa. Historiallinen hetki siis tämäkin! Sain kutsun väliaikahaastatteluun ja katsomaan teosta paikan päälle, mutta sairastuminen esti vierailuni. Päätin kuitenkin kertoa näin blogitekstin välityksellä, mitä olisin voinut kertoa suorassa lähetyksessä…
Vaikka teos on klassikko ja tarina kaikille balettientusiasteille varmasti tuttu, teoksen puvut ja lavastus ovat aina aikansa lapsia. Ensimmäisen Joutsenlammen pukusuunnittelija Wallu Kilpi oli aikamoinen monitoimimies, joka työllistyi Suomalaisessa Oopperassa vuodesta 1919 lähtien monissa pienemmissä ooppera-, operetti- ja sittemmin balettirooleissakin vuoteen 1927 saakka. Vuoden 1922 Joutsenlammessa Kilpi esiintyi Juhlamenojen ohjaajana. Tämän jälkeen pukusuunnittelija ei tiettävästi ole itse esiintynyt lavalla!
Ensimmäiseen teokseen liittyy muitakin erikoisia sattumuksia. Vaikka Joutsenlammesta muistetaan ensisijaisesti joutsenet, tarinaa kuljettavat monet muutkin hahmot. Monissa klassisissa baleteissa on tyypillisesti useita erilaisia etnografisin vivahtein puvustettuja espanjalais-, unkarilais-, venäläis- ja kiinalaishenkisiä tansseja, niin myös Joutsenlammessa. Teatterimuseon arkistossa säilytettävässä omakustanteessa balettitanssija Iris Salin on muistellut Joutsenlampi-baletin esityksiin liittynyttä erikoista tapausta, jossa poikkeuksellista innostusta yleisössä herättäneen tanssijan pukua käytettiin kiusaamisen välineenä:
”[Joutsenprinsessa] Mary Paischeffia lukuun ottamatta kaikki muut tytöt pukeutuivat kuoron pukuhuoneessa. Sinne jouduin aina espanjalaisesta [tanssista] kiireesti juoksemaan. Nopeasti espanjalaiset vaatteet pois päältä ja unkarilainen puku pukijoiden avulla määrätyssä hyvässä järjestyksessä päälle. Pukijoina olivat tavallisesti puvustonhoitaja rva Sohlman ja rva Hellgren. He tiesivät tarkkaan mikä vaate tulee ensin ja mikä sitten ja mikä viimeiseksi. Itse kerkisin vain vetämään ’lenkkimakkara-tyylisen’ päähineen päähäni. Vaatteiden vaihto tapahtui Mazurkan aikana. Sen jälkeen alkoi unkarilainen joukkotanssilla, jossa solistien – Elo Kuosmasen ja minun – sisääntulo oli kohdassa, jossa lavalla olevat muut tanssijat seisoivat sivustoilla ja kääntelivät vain vähän olkapäitään. Tämä tanssin osa oli tavallisesti jo alkamassa kun minulle vielä puettiin viimeistä vaatetta valkoista hametta päälle. Sitten eräällä kerralla hametta ei löytynytkään mistään?! Johtaja Fazer juoksi aitiostaan käytävään ja huusi tullessaan: ’Salin på scen Salin, Salin på scen!’ Siinä minä vaan seisoin housusillani. Johtaja kääntyi ovelta pois ja näki ainakin sen, ettei se ollut mitenkään minun syytäni”.
Hame löytyi seuraavana päivänä flyygeliin piilotettuna, mutta tämän jälkeen Salin määrättiin pukeutumaan oopperalaulajatar Lahja Lingon pukuhuoneessa, eikä hän saanut mennä isoon pukuhuoneeseen vaihtamaan asujaan. Aikamoista draamaa kulisseissakin siis!
Uusimman Joutsenlammen mittasuhteet ovat toki sitten aivan erilaiset kuin ensimmäisen. Puvuston johtaja Katja Karjalainen kertoi, että vaikka tarinoiden näkökulmat ovat vuosien mittaan muuttuneet, itse pukuihin ja roolihahmoihin niillä ei sinänsä ole ollut suurta vaikutusta. Lähinnä pukusuunnittelijoiden erilaiset materiaalimieltymykset ja innostus pukujen koristeluun vaikuttavat siihen, miltä kunkin Joutsenlammen puvut näyttävät. Esimerkiksi Anna Kontekin vuoden 1993 Joutsenlampeen suunnittelemat ovaalinmuotoiset pehmeästä tyllistä valmistetut corps de ballet´n joutsentutut olivat pukujen etumuksia lukuunottamatta vielä melko koruttomia, samoin kuin lavastaja ja pukusuunnittelija Toer van Schaykin version (2004) puvut. Vuoden 2009 versiossa lavastaja ja pukusuunnittelija Karin Betz ”kuorrutti jo myös corpsin puvut oikeilla höyhenillä.” Nyt uudessa Joutsenlammessa ”kaikkien joutsenten tutut on koristeltu kankaista tehdyillä höyhenillä, mukana on kiviä ja maalausta. Eli joutsenten koristeellisuus on lisääntynyt näiden neljän Joutsenlammen aikana.” Kaikkiaan corps de balletin joutsentutuja on valmistettu 35 ja solistitanssijoiden pukuja kuusi kappaletta. Pandemia on Katja Karjalaisen mukaan aiheuttanut omat haasteensa teoksen valmistusvaiheisiin, sillä välillä yhteistyötä ulkomaisten suunnitelijoiden kanssa on jouduttu tekemään etäyhteyksillä. Onneksi Joutsenlammen lavastaja ja pukusuunnittelija Gabriela Týlešová pääsi Suomeen, hän oli paikalla sekä ensimmäisen harjoitusperioidin aikana että nyt, kun teos saa ensi-iltansa vuosi alunperin suunnitellun jälkeen.
Tavallisesti Joutsenlammen keväästä kesäksi muuttuva maisema on tässä David McAllisterin koreografiassa kylmenevä, talveen kääntyvä maailma. Gabriela Týlešován tumma, usein sinisävyinen lavastus ja pukujen herkullinen väripaletti vaikuttavat saaneen inspiraatiota myös 1800-luvun lopun vaatetuksen muoto- ja värimaailmasta. Uusimman Joutsenlammen puvuissa on käytetty muun muuassa digitaalisia printtejä, ja kankaisten höyhenten kehittelyyn Týlešová on kertonut käyttäneensä alunperin kokonaisen vuoden. Pelkästään yhteen joutsentutuun on kiinnitetty 120 tällaista höyhentä. Joutsenpukujen höyhenet luovat myös visuaaliseen siteen velho Rothbartin siivekkääseen asuun.
Sata vuotta sitten siivilleen noussut Kansallisbaletti jatkaa uuden Joutsenlammen myötä yhä lentoaan voimakkain siiveniskuin. Lämpimät onnitteluni!
P.S. Lisää balettipukujen historiasta, mutta myös muuten Kansallisbaletin historiasta YLE 1 Askelkuvioita ja rytminvaihdoksia -sarjan Kansallisbaletti 100 -osassa, jossa olin toimittaja Raisa Rauhamaan kanssa haastateltavana.
