Vaikka moni voi kuvitella, että pukututkijan kiinnostuksen kohteena olisi vain se, miltä puvut ovat entisaikaan näyttäneet, tutkimusalue on todellisuudessa paljon, paljon laajempi! Minua kiinnostaa pukutyö kaikessa laajuudessaan, ja pukusuunnittelijoiden ohella myös pukujen toteuttajien usein näkymättömäksi jäävä työ. Koska teen itsekin pukusuunnittelijan töitä, olen vuosien mittaan käynyt monen teatterin puvustossa, ja ne ovatkin kiinnostavia paikkoja. Puvuston tilat, joissa pukuja on ommeltu ja säilytetty, ja työvälineet, joilla on työskennelty, kertovat aikansa historiasta, työskentelykäytännöistä ja teatterialan elämästä hyvin käytännönläheisesti ja koskettavasti. On jännittävää, että näitä samoja käytäviä, portaita ja huoneita ovat käyttäneet puvuston henkilökuntaan kuuluneet ihmiset vaikkapa jo sata vuotta sitten. Millaista heidän elämänsä ja arkensa oli?
Kansallisbaletti 100 vuotta -tietokirjaprojektissa halusin selvittää puvuston tarinaa myös konkreettisten työtilojen kautta. Kansallisoopperan ja -baletin arkistossa säilyneiden johtokunnan pöytäkirjojen avulla selvisi, että aivan ensimmäiset Kotimaisen Oopperan – Inhemska Operan aikaiset puvuston tilat sijaitsivat todennäköisesti vuokrahuoneistossa Kasarmikadun varrella. Tällöin oopperaesityksiä varten vuokrattiin tiloja Kansallisteatterista ja Aleksanterin venäläisestä teatterista. Molemmilla oli omat laajat pukuvarastot, joista saatiin lainata pukuja oopperaesityksiin tarpeen vaatiessa, mutta tämä herätti välillä närää, sillä se tuotti teatterien omille puvustonhoitajille lisävaivaa. Kun ooppera Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen sai käyttöönsä vanhan Aleksanterin venäläisen teatterin, puvusto sai vihdoin omat tilat samasta paikasta, jossa esityksiä järjestettiin. Se mahtoi helpottaa puvustonhoitaja Hildur Sohlmanin työtaakkaa, kun pukuja ei tarvinnut enää kuljettaa ympäri Helsinkiä.
Aleksanterin teatterista on julkaistu vuonna 2015 Markus Mannisen tekemä rakennushistoriaselvitys, jonka avulla oli mahdollista etsiä jälkiä puvuston tiloista sen siirryttyä uuteen taloonsa. Muun muassa vanhaa pohjapiirrosta tutkimalla selvisi, että teatterin vanha – mahdollisesti alkuperäinen – noin 17 neliömetrin suuruinen puvustohuone sijaitsi toisen kerroksen pukuhuoneiden yhteydessä, katsomosta nähden näyttämön oikeassa takakulmassa sijainneen rekvisiittavaraston yläpuolella.
Kun sitten vanha Aleksanterin venäläinen teatteri peruskorjattiin oopperataloksi arkkitehti Einar Sjöströmin johdolla 1918–1919, myös puvuston tiloja korjattiin. Ompelimoksi kunnostettiin nähtävästi vanhan puvustohuoneen vieressä sijainnut suurempi, noin 30 neliömetrin kokoinen huone ja Venäläisen teatterin aikaisesta vanhasta puvustohuoneesta tehtiin pukuvarasto. Alkuperäisen ompelimon ja sittemmin pukuvaraston, sekä niiden alla sijainneen rekvisiittavaraston paikalla sijaitsee nykyisin tavarahissikuilu. Vuoden 1919 muutostöissä rakennettiin lisäksi uusi pukuvarasto kellariin, katsomon alapuolelle.
Ei ollut ihme, että puvuille tarvittiin lisää varastotilaa oopperan siirryttyä Bulevardille. Sisällissodan päätyttyä Aleksanterin teatterin pukuvarastossa tehtiin inventaario kesällä 1918, ja saatuaan talon lopulta haltuunsa lokakuussa, Venäläiselle teatterille kuuluneet puvut siirtyivät Suomalaisen Oopperan omistukseen. Nykyisin Teatterimuseon kokoelmaan kuuluu Kansallisoopperasta lahjoitettuja pukuja, joiden on arvailtu mahdollisesti kuuluneen jo Venäläisen teatterin aikaiseen puvustoon.
Yksityiskohta puvusta, jota on käytetty ensi-iltansa 1. helmikuuta vuonna 1925 saaneen Modest Musorgskin oopperassa Boris Godunov. Kyseessä on Ksenian puku, jota on käyttänyt oopperalaulaja Phyllis Sjöström.
Pukua on käytetty myös saman oopperan muissa esityksissä vuosina 1930, 1936, 1945 ja 1953.
Puku saattaa olla Helsingin Venäläisen teatterin jäämistöä.
Teatterimuseon kokoelma. Kuva: Joanna Weckman.
Vanhojen Venäläisen teatterin pukujen lisäksi Suomalainen Ooppera sai varsin merkittävän lisäyksen puku- ja rekvisiittavarastoonsa yllättävältä taholta, nimittäin sotasaaliina… Tästä kerron lisää seuraavalla kerralla, tervetuloa jatkamaan tarinaa!
Aiheeseen voi tutustua lisää myös tietokirjassa Se alkoi joutsenesta – Sata vuotta arkea ja unelmia Kansallisbaletissa. Venäläisen teatterin värikästä historiaa on puolestaan tutkinut Liisa Byckling vuonna 2009 julkaistussa kirjassaan Keisarinajan kulisseissa. Helsingin venäläisen teatterin historia 1868–1918.
Kansallisoopperan nykyisessä ”Hattulassa” valmistuvat teoksissa tarvittavat päähineet.
Kuva: Joanna Weckman, 2018.