Kuten viimeksi totesin, nyt alkuvuodesta aion kertoa hieman enemmän tänä vuonna 50 vuotta täyttävään kotikaupunkiini Espooseen liittyvistä tutkimusaiheista ja -löydöistä, joita minulle on tullut vastaan näyttämö-, elokuvapuku- ja esiintymispukuaiheista tutkimusta tehdessäni.
Vanhat rakennukset ovat kiehtovia paikkoja. Niissä kierrellessä alan miettiä aikaisempia asukkaita ja kun teattereista on kyse, tietysti kaikkia puvuston työntekijöitä, jotka ovat päivät pitkät askeltaneet samoilla käytävillä, portaissa ja huoneissa, odottaneet ensi-iltaa, kiirehtineet ompelukoneen ääreen, ratkoneet saumoja, pesseet asuja, auttaneet näyttelijää sovituksessa – ja näyttelijöitä, jotka ovat hakeneet omaa roolihahmoaan peilin edessä ja näyttämöllä, ehkä äidin vanhoista verhoista ompelemassa puvussa (kuten operettidiivanakin tunnettu Eine Laine on muistelmissaan kertonut).
Sitten on paikkoja, joita ei enää ole, mutta joissa haluaisi aikakoneen avulla päästä käymään. Kuten esimerkiksi ihan ensimmäinen oikea teatterirakennuksemme Helsingissä, Senaatintorin ympäristöstä kaikille varmasti tutun C. L. Engelin suunnittelema Esplanadin teatteri, joka nimensä mukaisesti sijaitsi Esplanadin puistossa, nykyisen Svenska Teaternin takana, 1827–1861. Varhaisista teatterikokemuksistaan Esplanadin teatterissa on elävästi kertonut muistelmissaan Anders Ramsay (1908), joka kertoo myös näyttelijöiden käyttämistä puvuista. (Lisää Ramsaysta ja hänen muistelmistaan vaikkapa täältä).
Esplanadin teatterissa koettiin historiallisia hetkiä, kun muun muassa ensimmäinen täysimittainen kotimaisin voimin toteutettu ooppera, Fredrik Paciuksen säveltämä Zachris Topeliuksen libretto Kaarle-kuninkaan metsästys eli Kung Carls jagt sai ensi-iltansa maaliskuussa 1852. Kun Esplanadin pieneksi jäänyt ja rapistunut teatteri tuli tiensä päähän, se purettiin ja sen hirsistä pystytettiin uusi teatterirakennus Arkadiakadun alkupäähän, jossa se sijaitsi suunnilleen nykyisen Hankkijan talon ja Paasikiven aukion paikalla. Teatteritalo sai nimekseen Arkadia-teatteri, ja vuosina 1862–1907 siellä esiintyivät ensin Venäläinen teatteri, vuonna 1872 perustettu Suomalainen Teatteri, jonka muutettua 1902 uuteen teatteritaloon Rautatietorin laidalle vielä ruotsinkielinen Folkteatern.
Suomalaisen Teatterin ajoista ja sen puvuston toiminnasta on kertonut muistelmissaan muun muassa näyttelijä Elli Tompuri (joka myöhemmin asui Leppävaaran kartanossa Espoossa). Samoilta ajoilta on Teatterimuseon arkistossa säilynyt Alexander Federleyn piirroksia (1902), joissa muun muassa nähdään millaisissa tiloissa näyttelijät pukeutuivat. Myös tutkija Pentti Paavolaisen Kaarlo Bergbomin elämää käsittelevässä kolmiosaisessa tutkimuksessa vieraillaan useaan otteeseen Arkadia-teatterin puvustossa (mm. teoksessa Kriisit ja kaipuu: Kaarlo Bergbomin elämä ja työ III, 1888–1906).
Teatterimuseon tietojen mukaan vuonna 1907 rakennus jäi tyhjilleen ja purettiin vuonna 1908, jonka jälkeen ”puutavaraa hyödynnettiin vielä Suvisaaristossa sijaitsevan Bergvikin kartanon rakentamisessa ja teatterin pukuhuoneiden ikkunoita asennettiin Leppävaaran aseman läheisyyteen rakennettuihin taloihin.” No tämähän tietysti alkoi espoolaista tutkijaa kiinnostaa – saisiko jostain vielä tietää asiasta lisää? Hämmästykseni oli suuri, kun netissä kaiveltuani törmäsinkin Arkadia-teatterin haamuun – tai pikemminkin varsin tukevasti perustallaan seisovaan rakennukseen Espoon Leppävaarassa!
Vaikka muuten varsin kattava julkaisu Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema / Byggnadskulturen och kulturlanskapet i Esbo (1991) ei listaa Arkadia-teatterin vanhaa rakennusta eikä sisällä valokuvia siitä, olen jäljittänyt teatterirakennuksen myöhempää elämää eri lähteistä. Tarina jatkuu seuraavassa postauksessani, joten tervetuloa mukaan matkalle Espooseen!
Helsingin kaupunginmuseo. Finna.fi.